RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Orvokkikujan ja Kaupintien kiinteistöjen takausten siirto Pirkanmaan hyvinvointialueelle
Kaupunginhallitus 16.01.2023 § 5
586/00.05.00/2022
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) valmistelussa Oriveden kaupunki on saanut HVA:lta ohjauksen, että Oriveden kaupungin Artun Palveluasunnot Oy:lle Orvokkikujan ja Kaupintien hankkeisiin myöntämät omavelkaiset takaukset siirtyisivät vuoden 2023 alusta Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Oriveden kaupunki on myöntänyt näille hankkeille takauksia yhteensä noin 8,45 milj. euroa.
Marraskuussa 2022 Pirhan talouden valmistelusta vastaava on sähkö-postitse ilmoittanut, että hän on virheellisesti tulkinnut takausten kohteena olevan sotepalveluita tuottava osakeyhtiö, jolloin takaukset siirtyisivät hyvinvointialueelle. Pirhalta sähköpostitse saadun ilmoituksen mukaan Artun Palveluasunnot Oy ei kuitenkaan ole varsinaisesti sote-palveluita tuottava yhtiö, eikä se ole myöskään Oriveden kaupungin omistuksessa. Näin ollen Pirhan tulkinnan mukaan näiden takausvastuiden ei kuulu lain mukaan olla hyvinvointialueelle siirtyviä.
Sähköpostitse Pirhalta saadun tiedon jälkeen kaupunki on käynyt Pirhan kanssa neuvottelun takausvastuiden siirtymisestä 15.12.2022. Muistio neuvottelusta on oheismateriaalina kokoukseen osallistuville. Neuvotte-lussa todetussa vastineessaan Oriveden kaupunki on todennut, että se on ilmoittanut siirtyvät takausvastuut Pirhalle sähköpostitse lakisääteiseen määräaikaan mennessä ja tarkentanut vastuiden määrää vielä kesäkuun 2022 loppuun mennessä. Näihin ilmoituksiin ja tarkennuksiin Pirha ei ole aiemmin reagoinut.
Pidetyn neuvottelun jälkeen Pirha on edelleen sähköpostitse todennut: "Olemme hyvinvointialueella nyt käsitelleet asiaa sisäisesti ja olemme myös kartoittaneet näkemyksiä muilta hyvinvointialueilta. Saamiemme vastausten perusteella takausvastuita ei ole muillakaan tulkittu hyvinvointialueelle siirtyviksi.
Ja olemme myös pohtineet sitä, että meidän tulee kuitenkin myös tulkita asia samoin kaikkien kuntien kohdalla ja toimia samoin periaattein joka suuntaan myös Pirkanmaan sisällä.
Tältä pohjalta tulkintamme on edelleen se, että takausvastuut eivät ole suoraan toimeenpanolain 25§ ja 23§ mukaan hyvinvointialueelle siirtyviä, koska takauksille laissa asetetut vaatimukset eivät täyty (kyseessä ei ole kunnan yhtiö eikä se suoraan tuota sote-palveluita).
Maaliskuun päätöksen ja myös syksyn täydennyspäätöksen osalta meille on yleisesti tullut eteen myös paljon sellaisia tarkennuksia siirtyvistä sopimuksista/vastuista, joita kunnat olivat ilmoituksissaan alun perin unohtaneet tai tiedot ovat muuttuneet. Näissäkin tulkintamme on ollut johdonmukaisesti se, että pohdimme kuuluuko näiden olla siirtyviä ja teemme päätöksen siltä pohjalta. Eli päätetyt siirtotiedot eivät suinkaan ole olleet täydellisiä kumpaankaan suuntaan.
Ja toisaalta olemme harkinneet myös sitä, että voisimmeko tulkita asiassa toisin ja sopimusvapauden osalta kuitenkin ottaa nämä takaukset vapaa-ehtoisesti vastaan. Sen osalta vaakakupissa painaa kovasti muiden hyvin-vointialueiden tulkinnat ja myös se, että tulkitsemme asioita yhtenevin perustein Pirkanmaan kuntien välillä. Emmekä siksi lähde teidän kohdal-lanne asiassa poikkeaviin tulkintoihin, vaan käsityksemme on se, että keskustelussa olevat takausvastuut eivät ole hyvinvointialueelle siirtyviä eriä emmekä ota niitä vastaan.
Pahoittelen, että emme ole matkan varrella olleet asiassa kyllin selkeitä ja asia kirkastui meille vasta marraskuussa. Ja nyt vielä edelleen näin loppu-vuodesta asiasta keskustellaan. Toivomme kuitenkin, että ymmärrätte näkemyksemme ja menisimme tässä kohtaa yhtenevin periaattein eteenpäin, eikä asia aiheuttaisi jatkoseuraamuksia."
Asian valmistelussa Oriveden kaupungin näkemys on, että Pirha ei voi ratkaista takausvastuun siirtoa pelkällä ilmoituksella, vaan siitä tulisi tehdä valituskelpoinen päätös. Pirkanmaan hyvinvointialue on päätöksillään 30.3.2022 ja 3.10.2022 hyväksynyt Oriveden kaupungin Artun Palvelu-asunnot Oy:lle myöntämän palveluasuntoihin liittyvän takausvastuun siirtymisen hyvinvointialueelle. Hyvinvointialueella on velvollisuus noudattaa tekemiään lainvoimaisia päätöksiä. Päätösten keskeistä sisältöä ei voida muuttaa sähköposti-ilmoituksella. Mikäli Pirha haluaa muuttaa tekemiään päätöksiä, asiassa tulee noudattaa hallintolain 50 §:n mukaista menettelyä. Oriveden kaupunki ei ole antanut suostumustaan päätöksen muuttamiseen.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää Pirkanmaan hyvinvointialueelle, että se joko ilmoittaa hyväksyvänsä Oriveden kaupungin takausvastuiden siirtymisen lainvoimaisten päätösten mukaisesti tai toimittaa Oriveden kaupungille valituskelpoisen päätöksen, jossa todetaan etteivät takausvastuut siirry.
Mikäli Pirkanmaan hyvinvointialue pitäytyy sähköpostitse ilmoittamassa kannassaan ja edelleen kieltäytyy vastaanottamasta takausvastuita lainvoimaisten päätösten mukaisesti, Oriveden kaupunki harkitsee valittamista hallinto-oikeuteen.
Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemä lisäys päätösehdotukseen:
Oriveden kaupunki pyytää Pirkanmaan hyvinvointialueelta takausvastuiden siirtymisestä valituskelpoisen päätöksen 28.2.2023 mennessä.
Mikäli Pirkanmaan hyvinvointialue ei tee asiassa valituskelpoista päätöstä, Oriveden kaupunki tekee valituksen hallinto-oikeudelle sillä perusteella, että Pirkanmaan hyvinvointialue ei laita täytäntöön aluevaltuuston takausvastuiden siirtymistä koskevia lainvoimaisia päätöksiä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heidi Jakara ja kaupunginhallituksen varajäsen Reijo Kahelin poistuivat esteellisinä (yhteisöjäävejä: hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan jäseniä) kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Borenius Attorneys Ltd:n asianajaja Henriikka Piekkala osallistui Teamsin välityksellä kaupunginhallituksen kokoukseen asian käsittelyn aikana.
Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |