RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.02.2023/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Maisematyölupahakemus nro 2023-2, tila 562-412-8-76
Ympäristölautakunta 07.02.2023 § 13
593/10.03.00.06/2022
Valmistelija II rakennustarkastaja Esko Mäntysaari
Ympäristölautakunnalle on jätetty maisematyölupahakemus 29.11.2022 hakkuutoimenpiteiden suorituttamiseen tilalle 562-412-8-76. Hakemuksen mukainen kuvio nro 289.0 sijoittuu Syväjärvi ja kuvio nro 264.0 osin Iso Naarajärvi, Meiningit, Kintturinjärvi nimisten ranta-asemakaavojen mukaiselle maa- ja metsätalousalueelle. Hakkuutapana olisi avohakkuu. Muut hakemuksessa esitetyt hakkuukuviot sijoittuvat kumotulle osalle ranta-asemakaavaa, kaavoittamattomalle alueelle tai Oriveden rantaosayleiskaavan mukaiselle maa- ja metsätalousalueelle. Hakkuualueen sijainti- ja kuviokartta sekä leimikkoseloste ovat liitteenä.
Hakemuksen mukaan "leimikko hakataan jäätyneen maan aikaan. Siemenpuita jätetään n. 25 - 30 r/ha. Avohakkuukuvioille jätetään säästöpuita 10 kpl/ha. Meininkien ja Syväjärven rantaan jätetään n. 15 m:n levyinen koskematon puustoinen suojavyöhyke. Hakkuutähdettä tai kantoja ei korjata". Lisäksi toimenpiteen perusteluissa esitetään "Hakkuukuvioiden puusto on uudistuskypsää. Karuimmat kuviot voidaan uudistaa luontaisesti siemenpuuston avulla, rehevämmät alueet avohakataan ja viljellään kuuselle".
Toimenpidealueen ranta-asemakaavoissa ei maa- ja metsätalousalueiden osalle ole asetettu metsänkäsittelyä koskevia määräyksiä. Oriveden rantaosayleiskaavan mukaisilla alueilla ei metsänkäsittely edellytä maisematyölupamenettelyä.
Naapuritilaan rajoittuvan kuvion 289.0 osalta on naapurin kuuleminen suoritettu, eikä hankkeesta ole jätetty kannanottoja.
Maankäyttö- ja rakennuslain 141 §:n mukaan: "Lupapäätökseen voidaan ottaa tarpeelliset määräykset. Määräykset voivat koskea muun ohessa rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen rajoittamista". Lupapäätökseen tulisikin lisätä lupaehto, jolla varmistetaan lintujen pesintäaikojen huomioiminen toimenpiteen suorittamisessa.
Maankäyttö- ja rakennuslain 140 §:n (maisematyöluvan edellytykset) 1 mom mukaan "alueella, jolla on voimassa asemakaava tai yleiskaava, maisematyölupa on myönnettävä, jollei toimenpide vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa". Lisäksi saman lainkohdan 3 mom. mukaan mm. " Jos lupa muuhun toimenpiteeseen mainituilla alueilla evätään eikä maanomistaja sen vuoksi voi kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla käyttää hyväkseen maataan, hänellä on oikeus saada kunnalta tai, jos alue on tarkoitettu tai osoitettu valtion tarpeisiin, tältä korvaus vahingosta, joka hänelle siitä aiheutuu".
Esittelijä Rakennustarkastaja Mika Lahtinen
Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää myöntää haetun maisematyöluvan ehdolla, että hakkuutoimenpiteitä ei saa suorittaa lintujen pesintäaikana, 1.4. - 1.9. välisenä aikana.
Tämä päätös on voimassa kolme (3) vuotta ja annetaan julkipanon jälkeen.
Päätös lähetetään tiedoksi Pirkanmaan ELY-keskukselle.
Perustelut: Hakemuksen mukaisesti tehtävät toimenpiteet eivät vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen, eikä se turmele kaupunki- tai maisemakuvaa ja maanomistaja voi kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla käyttää hyväkseen maataan (MRL 140 §). Asetetulla lupaehdolla rajataan toimenpiteiden suorittaminen lintujen pesintäaikojen ulkopuolelle.
Sovelletut säädökset: Alueella olevat ranta-asemakaavat sekä Maankäyttö- ja rakennuslaki 128 §, 140 § ja 141 §. Perittävän maksun osalta: Maankäyttö- ja rakennuslaki 145 § / Oriveden kaupungin rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Viljanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana kello 17.36.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |