Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elämänlaatulautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 79


 

Elämänlaatulautakunnan kokouspöytäkirjojen sekä viranhaltijapäätösten nähtävillä pitäminen vuonna 2023

 

Elämänlaatulautakunta 16.02.2023 § 79  

13/00.02.16/2023  

 

 

Valmistelija Liikuntapäällikkö Roope Marski

 

Oriveden kaupungin hallintosäännön 172 §:n mukaan toimielimen pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Kuntalain 140 §:n mukaan kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kaupungin verkkosivuilla. Muun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä.

 

Orivedellä on otettu käyttöön viranhaltijapäätösten julkaisu kaupungin verkkosivuilla 1.1.2018 alkaen ja elämänlaatupalveluiden osalta asiasta on kasvastus- ja opetusjohtajan viranhaltijapäätös 8.1.2018 § 1.

 

Esittelijä Liikuntapäällikkö Roope Marski

 

Päätösehdotus Elämänlaatulautakunta päättää, että:

1. Elämänlaatulautakunnan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kulloinkin valittua lautakunnan jäsentä. Pöytäkirjantarkastajat päätetään kokouksessa. Pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti ja allekirjoitetaan seuraavan elämänlaatulautakunnan kokouksen yhteydessä.

2. Elämänlaatulautakunnan tarkastettu pöytäkirja sekä viranhaltijapäätökset pidetään yleisesti nähtävänä kokousta seuraavana neljäntenä arkipäivänä tai viranhaltijapäätöstä seuraavana arkimaanantaina Oriveden verkkosivuilla siten kun kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

3. Elämänlaatulautakunnan alaisten viranhaltijoiden julkiset päätöspöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävillä aina päätöksentekopäivää seuraavana arkimaanantaina kyseisen viranhaltijan työhuoneessa klo 10.00 -15.00 välisen ajan.

4. Tehtävien uudelleenjärjestelyn johdosta elämänlaatulautakunnan teknisenä sihteerinä toimii toimistosihteeri, joka kutsutaan tarvittaessa paikalle pöytäkirjanpitäjäksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

- - - - - - - - - - - - - - -