RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elämänlaatulautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 71
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oriveden seudun kansalaisopistotoiminnan järjestämistä Juupajoella koskevan yhteistyösopimuksen päivittäminen
Elämänlaatulautakunta 16.02.2023 § 71
84/12.08.00/2023
Valmistelija Kansalaisopiston rehtori Pia-Maria Ahonen
Oriveden kaupunki ja Juupajoen kunta ovat solmineet yhteistyösopimuksen kansalaisopistotoiminnan järjestämisestä alueellaan vuonna 1993. Tällöin mukana sopimuksessa oli mukana myös Längelmäen kunta. Sopimuksen solmimisen jälkeen Längelmäen kunta on liitetty Jämsään ja Oriveteen ja siten se ei ole enää itsenäisenä kuntana mukana kansalaisopiston toiminnassa. Lisäksi vuosien aikana on tapahtunut kuntien hallintoon liittyviä muutoksia. Sopimuksen päivittämisen tarve on todettu yhteisesti Juupajoen ja Oriveden vastuuhenkilöiden kesken.
Oriveden seudun kansalaisopiston rehtori, Juupajoen kunnanjohtaja sekä Juupajoen hyvinvointijohtaja ovat käyneet yhteisesti läpi sopimuksen sisällön päivittämisen. Sopimuksessa ei tehdä muutoksia kansalaisopistotoiminnan järjestämiseen. Tekstisisällöissä on tarkennettu yhteistyöhön liittyviä vastuita ja tarkennettu sanamuotoja. Sopimukseen on lisätty kohta, jossa sopimuskunta sitoutuu maksamaan sijaintikunnan hallintokuluista aiheutuvan yleishallintolisän. Muutoin yhteistyösopimus jatkuu entisen mukaisesti. Sopimus on kokousasian liitteenä.
Esittelijä Liikuntapäällikkö Roope Marski
Päätösehdotus Elämänlaatulautakunta hyväksyy päivitetyn sopimuksen kansalaisopistotoiminnan järjestämisestä Juupajoella ja merkitsee sen tiedokseen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Juupajoen kunnan edustaja Timo Musturi poistui kokouksesta asian käsittelyn päätteeksi klo 19.22.
Kokous keskeytettiin klo 19.22-19.38 väliseksi ajaksi.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |