Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 4


 

Teknisen lautakunnan kokousten kokousaika ja kokouspaikka sekä pöytäkirjojen tarkastaminen ja yleisesti nähtävänä pitäminen yms. vuonna 2023

 

Tekninen lautakunta 16.02.2023 § 4  

44/00.02.16/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Hallintosäännön IV osassa Päätöksenteko- ja hallintomenettely säädetään yleisesti kokousmenettelystä. Toimielin päättää seuraavista asioista:

- kokousajasta

- kokouspaikasta

- pöytäkirjojen tarkastamisesta

- pöytäkirjojen yleisesti nähtävänä pitämisestä

 

Kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Muun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että vuonna 2023 toimitaan seuraavasti:

1) Tekninen lautakunta päättää, että lautakunnan kokoukset vuoden 2023 aikana pyritään pitämään pääsääntöisesti tarpeen mukaan torstaisin alkaen kello 17.00. Lisäksi tekninen lautakunta voi kokoontua tarpeen vaatiessa muulloinkin,
2) Tekninen lautakunta kokoontuu kokouksiin kaupungintalon kokoushuoneessa. Mahdollisista poikkeuksista kokoontumispaikoiksi tekninen lautakunta päättää etukäteen aina erikseen,
3) Teknisen lautakunnan kokouspöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksessa läsnä ollutta jäsentä tai varajäsentä, jotka valitaan jokaisessa kokouksessa erikseen,
4) Teknisen lautakunnan kokouspöytäkirja tarkastetaan sähköisesti viimeistään kolmantena (3.) työpäivänä kokouksesta, ellei kokouksessa päätetä muuta tarkastusaikaa tai -paikkaa,
5) Teknisen lautakunnan kokouspöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä neljäntenä (4.) työpäivänä kokouksesta yleisessä tietoverkossa, ellei kokouksessa päätetä muuta nähtävänä pitämisaikaa tai -paikkaa,
6) Teknisen lautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat asetetaan nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon aina päätöksentekopäivää seuraavana arkimaanantaina, ellei viranhaltijapäätöksessä muuta päätetä,
7) Todetaan, että teknisen lautakunnan pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat ovat nähtävänä pitämisajan jälkeen julkisina asiakirjoina aina jokaisen tutustuttavissa,
8) Edellä 6-kohdassa todettujen teknisen lautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat tulee toimittaa aina hallintosäännön 58 §:n mukaisesti tiedoksi kaupunginhallituksen ja teknisen lautakunnan puheenjohtajille, kaupunginjohtajalle sekä tekniselle johtajalle mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten, ottaen kuitenkin huomioon kuntalain 92 §:n 5-momentti ja hallintosäännön 58 §:n 2-momentti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -