RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite Eräjärven keskustan kevyenliikenteen väylän toteuttamiseksi
Kaupunginvaltuusto 20.02.2023 § 17
131/10.03.01.01/2023
Kaupunginvaltuuston esityslistalla olleiden asioiden tultua käsitellyksi puheenjohtaja totesi, että Keskustan valtuustoryhmä on jättänyt valtuustoaloitteen:
"Valtuustoaloite Eräjärven keskustan kevyenliikenteen väylän toteuttami-seksi
Oriveden Keskustan valtuustoryhmä esittää Oriveden kaupungille erillisen kevyenliikenteen väylän rakentamista Eräjärven keskustaajamaan (3260, Eräjärventie) yhteistoiminnassa Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa siten, että Oriveden kaupunki sitoutuu osaltaan ko. hankkeen kustannuksiin sellaisella osuudella, että hanke viimeinkin toteutuu.
Kevyenliikenteen väylä esitetään rakennettavaksi n. 1 km matkalle välillä Erälinna - Mäkikaupintie siten, että väylä kulkisi Erälinnasta alkaen Eräjärventien itäpuolella Eräjärven kirkon kohdalle asti
ja siirtyisi siitä tien yli nykyisen Sale-kaupan puolelle kulkemaan loppumatkan tien länsipuolta seurakuntatalon ohi Mäkikaupintien risteykseen asti.
Nykyisellään erityisesti tämä tieosuus on vaarallinen niin jalankulkijoille kuin myös pyöräilijöille. Erityisen kriittinen on mutka Eräjärventie 1633 asumattoman talon kohdalla (vastapäätä Vettanranta-tien risteystä), missä tie on erityisen kapea siltarummun kohdalla, (OS:n Juha Jäntin kuva liitteenä).
Liikenneolot Eräjärven kyläkeskustan kohdalla ovat olleet kyläläisten jatkuva huolenaihe jo lähes 20 vuoden ajan. Ensimmäiset kyläyhteisön ehdottamat turvallisuuden kohennustoimet on kirjat-tu loppuvuodesta 2004, (Eräjärven kehittämisyhdistys - Tiehallinto Hämeen piiri). Tiehellinnon hankkeen seurauksena ko. tieosuuden nopeusrajoituksia tarkistettiin, rakennettiin taajamaportit, korotetut suojatiet ja tehtiin valaistukseen liittyviä toimenpiteitä.
Seuraava yritys ja toimenpiteet kevyen liikenteen tuvallisuuden lisäämiseksi tapahtuivat vuosina 2009 - 2011 Hämeen tiepiirin tiensuunnitelman laajemmalla hankkeella n. 5, 5 km matkalla, mut-ta senkään toimenpiteinä ei ehdotettua erillistä kevyenliikenteen väylää rakennettu.
Tämä uusi ehdotus kevyen liikenteen väyläksi on huomattavasti aiempia hanke-esityksiä lyhyempi ja siten hinnaltaankin edullisempi, mutta se on samalla hanke kaikkein kriittisemmän tieosuuden turvallisuuden parantamiseksi. Kevyen liikenteen väylää voisi myöhemmin jatkaa taloustilanteen ja turvallisuustarpeen mukaan kummastakin päästä.
Myös paikallislehti Oriveden Sanomat on kommentoinut artikkelissaan 21.6.2021 tien turvalli-suutta erityisesti Eräjärven koulun oppilaiden turvallisuuden näkökulmasta.
Linkki OS:n juttuun: https://orivedensanomat.fi/2021/06/17/kevytvaylasta-toivotaan-turvaa-erajarven-koululaisille-suma-seisoo-ely-keskuksen-hankejonossa-rahanpuutteen-vuoksi/
Yhteenvetona luettelonomaisesti esitetyn turvallisuushankkeen tavoitteet ja hyödyt;
- Eräjärven koululaisten säännöllisen liikkumisen turvaaminen kyläkeskuksen läpi kulkevalla Eräjärventiellä. Tieosuus on vaarallinen, koska se on niin kapea, ettei sille ole merkitty pientareita eikä keskiviivaa. Tiellä kulkee henkilöautojen lisäksi melko vilkasta raskaiden ajoneuvojen läpiajoliikennettä molempiin suuntiin, jolloin tukkirekkojen samanaikainen kohtaaminen kapeilla osuuksilla on mahdollista.
- Ehdotettu kevyenliikenteen väylä turvaisi myös ikääntyneiden ja liikuntarajoitteisten ih-misten liikkumista Mäkikaupintien vanhusten asuntojen, kaupan, koululla sijaitsevan kir-jaston sekä Erälinnan (kerhotoiminta, kylätapahtumat) välillä. Ikääntyvän väestön fyysisen liikkumisen aktivoiminen mm. olosuhteita parantamalla (mm. turvallisuus) on terveyden yl-läpitämiseksi välttämätöntä kuntien vastuulle kuuluvaa, ennalta estävää toimintaa.
- Liikenneturvallisuuteen ko. tieosuudella liittyy välillisesti myös mahdollinen, suunniteltu pelastuslaitokselle tärkeä veneenlaskupaikka, mihin ajettaisiin juuri kapeimmasta mutkas-ta (Vettenrannan liittymä). Veneenlaskupaikka voisi tuoda myös alueen mökkiläisiä vesi-teitse kauppareissuille. Tämä toisi osaltaan lisää kevyttä liikennettä erityisesti rannan ja kyläkaupan välille.
- Kevyen liikenteen väylä tukisi myös kylän kehittämistä nyt, kun kylätontit on saatu voi-maan, ja tarjolla olisi rakennuspaikkoja uusille perheille. Kyläläiset tekevät itse aktiivista asukashankintaa ja kaupunki on kahden kyläkoulun lakkauttamispäätöksen yhteydessä luvannut panostaa kylien kehittämiseen.
- Kevyen liikenteen olosuhteiden parantaminen on vahvasti esillä laajemminkin Tampereen kaupunkiseudulla. Tämä olisi tärkeää myös täällä keskustaajamien ulkopuolella.
Orivedellä 20.2.2023
Keskustan valtuustoryhmä
Jyrki Tuomaala, puheenjohtaja
Marjo Mäkinen-Aakula Annamari Aitolahti
Timo Raita-aho
Pekka Tuhkanen
Vasemmiston valtuustoryhmän puolesta yhdymme aloitteeseen
Reijo Kahelin
Mari Lind
Irma Koskela
Perussuomaisten valtuustoryhmä:
Sami Kymäläinen
Timo Malinen
Mira-Bella Järviö
Ulla Korolainen"
Puheenjohtaja otti valtuustoaloitteen vastaan ja totesi, että aloite lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |