RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oriveden kaupungin kotouttamissuunnitelma vuosille 2023-2026
Kaupunginhallitus 12.12.2022 § 254
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Tuija Peurala
Kunnan tai useamman kunnan yhdessä on kotoutumislain mukaan laadittava kotouttamisohjelma. Ohjelman tarkoitus on edistää kotoutumista ja monialaista yhteistyötä. Se on keskeinen väline, jolla voidaan vaikuttaa kotoutumisen edistämisen sisältöön. Ohjelmassa on otettava huomioon kaikki kunnan alueella asuvat maahanmuuttaneet oleskelun perusteesta riippumatta. Kotouttamisohjelma voidaan laatia kuntakohtaisena tai seudullisena.
Oriveden kaupungin kotouttamisohjelma hyväksyttiin edellisen kerran Oriveden kaupunginvaltuustossa 25.4.2016. Kotouttamisohjelma tarkistetaan kerran valtuustokaudessa. Ohjelman päivitystyöstä on vastannut johtoryhmän nimeämä poikkihallinnollinen työryhmä, johon kuuluvat hyvinvointijohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, työllisyyspalvelujen päällikkö sekä liikuntapäällikkö. Ohjelman laatimiseen on osallistunut myös muita kaupungin esihenkilöitä, asumispalvelupäällikkö, opetuspalvelujen suunnittelija sekä seurakunnan edustaja.
Orivedellä kotouttamistyön vahvuutena ovat pieni organisaatio ja toimiva yhteistyö eri toimijoiden kesken, mikä mahdollistaa yksilöllisen kotouttamisen sekä palvelujen tarjoamisen nopeasti ja joustavasti. Kokonaisvaltaista kotoutumista edistetään yhdessä seurakunnan sekä aktiivisen vapaaehtois- ja yhdistyssektorin kanssa.
Orivesi tarjoaa maahanmuuttajille samoja peruspalveluja, joita tarjotaan kaikille kuntalaisille. Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään Tampere-Orivesi yhteistoiminta-alueella ja 1.1.2023 alkaen Pirkanmaan hyvinvointi-alueella. Kotouttamisen keskeisenä tavoitteena on maahanmuuttajien integroituminen kaupungin ns. normaaleihin palveluihin mahdollisimman pian, huomioiden kuitenkin erityispalvelut (esim. tulkkaus), joita maahan-muuttaja tarvitsee kyetäkseen saavuttamaan palvelut tasavertaisesti muiden kuntalaisten tavoin.
Oriveden kaupungin kotouttamisohjelma liitteenä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Oriveden kaupungin kotouttamissuunnitelman vuosille 2023-2026.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että keskustelun aikana kaupunginhallituksen jäsen Sami Kymäläinen teki kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Ehdotusta ei kukaan kannattanut.
Merkittiin pöytäkirjaan, että hyvinvointijohtaja Tuija Peurala ja kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.
Kokous keskeytettiin tauon ajaksi tämän pykälän käsittelyn jälkeen kello 16.39-16.55.
- - - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginvaltuusto 20.02.2023 § 7
598/04.03.02/2022
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy Oriveden kaupungin kotouttamissuunnitelman vuosille 2023-2026.
Käsittely Aluksi kaupunginvaltuusto kuuli hyvinvointijohtaja Tuija Peuralan ja kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattilan esittelyn Oriveden kaupungin kotouttamissuunnitelmasta vuosille 2023-2026.
Keskustelun aikana valtuutettu Sami Kymäläinen teki kolme erillistä muutosesitystä Oriveden kaupungin kotouttamissuunnitelmaan:
- Lisätään johdantoon teksti: Ratkaisevassa asemassa onnistuneessa kotoutumisessa on maahanmuuttajan oma aktiivisuus ja vastuu integraatiostaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomen lakeja ja tapoja tulee kunnioittaa (esimerkiksi sukupuolten tasa-arvo ja seksuaalivähemmistöjen asema ovat asioita, joista ei tule tinkiä maahanmuuton yhteydessä).
- 3.3 (sivu 13) poistetaan kohta "Keskeistä on lisätä ymmärrystä siitä, miten jokainen meistä on kytköksissä maailmanlaajuisiin ilmiöihin, kuten köyhyyteen, eriarvoisuuteen, rasismiin, ympäristökatastrofeihin tai pakolaisuuteen, ja miten näihin voi vaikuttaa omalla toiminnallaan".
Lasten ja nuorten ilmastoahdistus on jatkuvasti kasvava ongelma. Vuonna 2022 pelkästään Pirkanmaalla 15-24vuotiailla tytöillä oli 29 900 mt-diagnoosikäyntiä. Molempien sukupuolten lasten ja nuorten mt-käynnit ovat vähintään kaksinkertaistuneet viimeisten 4 vuoden aikana. Asiantuntijoiden mukaan kasvava ilmastoahdistus ja globaalien murheiden kanto ovat yksi osa jatkuvasti kasvavaa lasten ja nuorten mielenterveyden kriisiä. Meidän tulee päättäjinä huolehtia lasten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista, ei vastuuttaa heitä erilaisilla kaupungin asiakirjoilla murehtimaan maailman kaikkia murheita ja epäoikeudenmukaisuuksia. Vaikka opetussuunnitelmassa niin ohjeistettaisiinkin.
- 5.1 (sivu 22)
Poistetaan kohta "sekä huomioitava esimerkiksi tulkin sukupuolen merkitys".
Suomi on tasa-arvoinen maa, jossa myös naisilla on oikeus toimia tulkkina ja missä tahansa muussakin tehtävässä. Integraatiota ei edesauta millään tavalla keskiaikaisten, epätasa-arvoisten ja syrjivien käytänteiden ruokkiminen maahanmuuttajien keskuudessa. Mitä nopeammin maahan saapunut henkilö ymmärtää, että Suomessa noudatetaan Suomen lainsäädäntöä ja tapoja, sitä nopeammin ja kivuttomammin hän integroituu maahamme.
Varavaltuutettu Timo Malinen ja valtuutetut Mira-Bella Järviö ja Ulla Korolainen kannattivat Sami Kymäläisen tekemiä muutosesityksiä.
Äänestys 1:
Muutosehdotus 1:
Lisätään johdantoon teksti: Ratkaisevassa asemassa onnistuneessa kotoutumisessa on maahanmuuttajan oma aktiivisuus ja vastuu integraatiostaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomen lakeja ja tapoja tulee kunnioittaa (esimerkiksi sukupuolten tasa-arvo ja seksuaalivähemmistöjen asema ovat asioita, joista ei tule tinkiä maahanmuuton yhteydessä).
Puheenjohtajan ehdotuksesta äänestystavaksi hyväksyttiin nimenhuuto-äänestys ja äänestysjärjestyksestä seuraavaa:
"Ne valtuutetut, jotka ovat kaupunginhallituksen ehdotuksen kannalla,
äänestävät JAA, ne valtuutetut, jotka ovat Sami Kymäläisen ehdotuksen 1
kannalla, äänestävät EI."
Äänestyksessä annettiin 27 JAA-ääntä, 4 EI-ääntä, yhteensä 31 ääntä.
Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä. Puheenjohtaja julisti äänestyksen tuloksen ja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotus on tullut hyväksytyksi valtuuston päätökseksi.
Muutosehdotus 2:
3.3 (sivu 13) poistetaan kohta "Keskeistä on lisätä ymmärrystä siitä, miten jokainen meistä on kytköksissä maailmanlaajuisiin ilmiöihin, kuten köyhyyteen, eriarvoisuuteen, rasismiin, ympäristökatastrofeihin tai pakolaisuuteen, ja miten näihin voi vaikuttaa omalla toiminnallaan".
Puheenjohtajan ehdotuksesta äänestystavaksi hyväksyttiin nimenhuuto äänestys ja äänestysjärjestyksestä seuraavaa:
"Ne valtuutetut, jotka ovat kaupunginhallituksen ehdotuksen kannalla, äänestävät JAA, ne valtuutetut, jotka ovat Sami Kymäläisen ehdotuksen 2 kannalla, äänestävät EI."
Äänestyksessä annettiin 27 JAA-ääntä, 4 EI-ääntä, yhteensä 31 ääntä. Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä. Puheenjohtaja julisti äänestyksen tuloksen ja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotus on tullut hyväksytyksi valtuuston päätökseksi.
Äänestys 3:
Puheenjohtaja totesi, että Sami Kymäläisen muutosehdotusta 3 oli kannattanut Timo Malinen, Mira-Bella Järviö, Ulla Korolainen ja Pekka Tuhkanen.
Muutosehdotus 3:
5.1 (sivu 22)
Poistetaan kohta "sekä huomioitava esimerkiksi tulkin sukupuolen merkitys".
Puheenjohtajan ehdotuksesta äänestystavaksi hyväksyttiin nimenhuuto-
äänestys ja äänestysjärjestyksestä seuraavaa:
"Ne valtuutetut, jotka ovat kaupunginhallituksen ehdotuksen kannalla,
äänestävät JAA, ne valtuutetut, jotka ovat Sami Kymäläisen ehdotuksen 3
kannalla, äänestävät EI."
Äänestyksessä annettiin 26 JAA-ääntä, 5 EI-ääntä, yhteensä 31 ääntä. Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä. Puheenjohtaja totesi julisti äänestyksen tuloksen ja totesi, että kaupungin- hallituksen ehdotus on tullut hyväksytyksi valtuuston päätökseksi.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi Oriveden kaupungin kotouttamissuunnitelman vuosille 2023-2026 liitteen mukaisena.
Merkittiin pöytäkirjaan, että hyvinvointijohtaja Tuija Peurala ja kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.
Kokous keskeytettiin tauon ajaksi tämän pykälän käsittelyn jälkeen kello 18.48-19.05.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |