RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Asemakaava-alueen rakennuspaikkojen myynnin yhteydessä perittävät kiinteistönmuodostamiskulut
Kaupunginhallitus 30.01.2023 § 19
26/10.00.02.00/2023
Valmistelija Vt. kaavoituspäällikkö Tea Jylhä
Kaupunginhallitus on 22.6.2009 § 217 päättänyt, että rakennuspaikan ostajalta peritään kiinteistönmuodostamiskuluina 1100 € kiinteistöä kohti. Asemakaava-alueen rakennuspaikkojen yleisten luovutusehtojen mukaan kaupunginhallitus päättää perittävän maksun suuruudesta.
Maanmittauslaitos on nostanut lohkomismaksuja 1.1.2023 eli myös kaupungille aiheutuvat lohkomisen kustannukset nousivat. Esimerkiksi yli 1.000 m²:n tontilla lohkomisen hinta on nyt 1.220 €, kun se viime vuonna oli 1.120 €. Kun kaupunki tekee maastotyöt lohkomisia varten, kaupunki saa Maanmittauslaitoksen maksuista 30 % alennuksen.
Kaupungin perimiä kiinteistönmuodostamiskuluja tulisi nostaa 1.200 euroon, perusteluna Maanmittauslaitoksen taksan korotus, palkkakulujen nousu sekä se, ettei maksun määrää ole korotettu kolmeentoista vuoteen
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että kiinteistönmuodostamiskuluina peritään 1.3.2023 alkaen 1.200 € kiinteistöä kohti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että vt. kaavoituspäällikkö Tea Jylhä oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |