Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 40


Kuntalaisaloitteet 2022

 

Kuntalaisaloitteet vuodelta 2022

 

Kaupunginhallitus 13.02.2023 § 40  

54/00.01.03.00/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja ja hallintosihteeri

 

Kunnan asukkailla ja kunnassa toimivilla yhteisöillä sekä säätiöillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua

koskevassa asiassa. Kuntalaisaloitteen käsittelee se viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa.

 

Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Jos aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, on asia otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta.

Kaupungin verkkosivulla os. Kaupunkimme > Osallistu ja vaikuta > Aloitteet > Kuntalaisaloitteet 2017-2022 voi seurata kuntalaisaloitteiden käsittelyn etenemistä.

 

Liitteenä kokoukseen osallistuville kuntalaisaloitteet vuodelta 2022.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle tiedoksi kuntalaisten vuonna 2022 tekemät aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet sekä toteaa aloitteet loppuun käsitellyksi keskeneräisiä lukuun ottamatta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -