RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite sosiaali- ja terveysjaoston perustamisesta
Kaupunginvaltuusto 23.08.2021 § 72
Kaupunginvaltuuston esityslistalla olleiden asioiden tultua käsitellyksi puheenjohtaja totesi, että Vasemmiston valtuustoryhmä on jättänyt valtuustoaloitteen koskien sosiaali- ja terveysjaoston perustamisesta.
Aloite kuuluu seuraavasti:
"Oriveden sosiaali- ja terveysasiat hoidetaan yhteistyöaluetta koskevan sopimuksen mukaisesti Tampereen toimintana. Toiminnan koordinoinnista vastaa sopimuksessa mainittu neuvottelukunta, jossa Orivedeltä on viranhaltijoiden lisäksi kaksi luottamushenkilöä. Neuvottelukunta kokoontunee noin kaksi kertaa vuodessa.
Kun yhteistoimintaan Tampereen kanssa siirryttiin, Oriveden omana toimielimenä oli kaupunginhallituksen sote-jaosto. Jaosto käsitteli perusteellisesti soten asioita ja valmisteli palvelusopimuksen tilauksen. Aiemmassa Oriveden toimielinten uudistuksessa sote-jaosto lakkautettiin ja tehtävät siirtyivät suoraan kaupunginhallitukselle.
Erityisesti viime aikoina sote-palvelujen järjestämisessä ja toiminnassa on Orivedellä ilmennyt vakaviakin puutteita, joihin myös Aluehallintovirasto on puuttunut. Käsityksemme mukaan kaupunginhallitus ei kaikkien muiden sen käsittelyyn kuuluvien asioiden ohella kyennyt riittävästi paneutumaan sosiaali- ja terveysasioiden hoitamiseen. Vaikka hallitus on saanut toiminta- ja talousraportit, se ei toiminnan ongelmien käsittelemisen ohella ole perusteellisesti ehtinyt käsittelemään myöskään toiminnan suunnittelua ja palvelutilauksien sisältöjä.
Kun sote-asiat lähivuosina siirtyvät maakunnallisesti hoidettavaksi, korostuu kuntien omien tavoitteiden perusteellinen käsittely entisestään.
Vasemmiston valtuustoryhmä esittää aloitteenaan, että Oriveden kaupunginhallitus nimeää sote- jaoston tai toimikunnan valmistelemaan alan asiat hallituksen käsittelyyn. Jaoston tai toimikunnan tehtävänä on mm. seurata palvelutoiminnan laajuutta ja vaikuttavuutta, esittää kaupunkilaisten tarvitsemien palvelujen sisällyttämistä palvelusopimuksiin, seurata toiminnan taloutta, puuttua mahdollisiin toiminnallisiin tai alan henkilöstön kokemiin ongelmiin ja valmistella kaupungin sote-toimialan tavoitteet.
Jaostoon tai toimikuntaan tulee nimetä elinvoimajaoston kokoonpanonmukaisesti eri valtuustoryhmien edustajat.
Orivesi 23.8.2021
Mari Lind Reijo Kahelin
Anne Kahelin Irma Koskela
Aulikki Laine Anne Lappalainen"
Puheenjohtaja otti valtuustoaloitteen vastaan ja totesi, että aloite lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginhallitus 13.09.2021 § 258
Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus toimittaa valtuustoaloitteen valtuuston ja hallituksen puheenjohtajille sekä johtoryhmälle valmisteltavaksi siten, että valmistelu toimitetaan kaupunginhallitukselle 31.12.2021 mennessä.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin, että hyvinvointijohtaja Tuija Peurala oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.
Merkittiin, että kokous keskeytettiin tauon ajaksi kello 16.35-16.45, jonka jälkeen suoritettiin nimenhuuto.
- - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginhallitus 13.02.2023 § 38
34/00.00.01.00/2023
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävät siirtyvät vuoden 2023 alusta hyvinvointialueiden tehtäväksi. Hyvinvointialueella on alueellinen itsehallinto ja sen ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet valitaan aluevaaleilla. Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) hoitaa mm. seuraavat tehtävät: perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito, ensihoito, palo- ja pelastustoiminta, mielenterveys- ja päihdepalvelut, sosiaalityö, vammaispalvelut, ikääntyneiden palvelut. Kunnat ja sairaan-hoitopiirit eivät enää näistä palveluista vastaa. Kuntien ao. tehtäviä hoitanut henkilöstö siirtyi hyvinvointialueen palvelukseen. Hyvinvointialue-uudistuksen tavoitteena on järjestää kaikille pirkanmaalaisille laadukkaita sote-palveluja yhdenvertaisesti. Lisäksi tavoitteena on kaventaa väestön hyvinvointi- ja terveyseroja.
Hyvinvointialueen käynnistymisen myötä Oriveden kaupungilla ei ole aiemman Tampere-Orivesi sote-yhteistoiminta-alueen mukaista palvelu-tilauksen valmistelu-, ohjaus- ja seurantatehtävää. Kunnilla ei myöskään ole oikeutta tai tarvetta seurata hyvinvointialueen toimintaa ja taloutta alueen itsehallinnollisen aseman vuoksi.
Hyvinvointialueuudistuksen jälkeen kuntien tehtäviin jäi hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Hyvinvointialue tekee yhteistyötä kuntien ja eri sidosryhmien mm. järjestöjen kanssa. Kuntien kanssa tehtävä yhteistyö rakentuu kumppanuussopimuksen ja erilaisten yhdyspintojen kautta. Säännös yhteistyöstä tulee hyvinvointialuelain 14 §:stä, jonka mukaan hyvinvointialueen ja sen alueen kuntien on vähintään valtuustokausittain neuvoteltava tehtäviensä hoitamiseen liittyvästä yhteistyöstä, tavoitteista ja työnjaosta.
Pirhan yhteistyörakenne-ehdotuksen mukaan Pirha, Pirkanmaan kunnat ja Pirkanmaan liitto ovat toistensa strategisia kumppaneita ja kumppanuus rakentuu vahvaan luottamukseen sitoutumisineen yhdessä tekemiseen. Näille kumppaneille luodaan useamman tason foorumit yhteistyötä varten. Yhteistyön foorumit on kuvattu alla olevan kuvan avulla.
Yhteistyön strategisen tason luo ylimmän johdon foorumi, joka koostuu kuntien, Pirhan ja maakuntaliiton valtuustojen ja hallitusten puheen-johtajista sekä viranhaltijajohdosta. Foorumin tehtävänä on luoda tilan-nekuva sekä seurata puitesopimuksessa sovittuja asioita. Yhdyspinta-palveluita johtaa Pirkanmaan johtajakokous, joka johtaa yhdyspintoja ja yhteensovittaa palveluja. Lisäksi palveluiden yhteistyöryhmät vastaavat palvelujen operatiivisesta toteutuksesta ja arkijohtamisesta tavoitteenaan yhteiset asiakas- ja asukaspalvelut.
Lisäksi yhteistyötä tehdään tiiviisti kunnan eri työryhmissä ja verkostoissa sekä perhekeskuksissa, joissa toimivat rinnakkain kunnan sekä hyvinvoin-tialueen henkilöstö. Perhekeskustoiminnasta tehdään kuntien ja hyvin-vointialueen välinen yhteistyösopimus sekä vuosittainen toimintasuun-nitelma, jossa kirjataan tarkemmin mm. kunnan rooli ja resurssit. Perhe-keskustoimintaan tulee myös kuntien osoittaa riittävät resurssit ja vastinparit sekä sitoutua paikalliseen, alueelliseen ja maakunnalliseen yhteistyöhön (mm. ohjausryhmät, kehittämispäivät).
Laadittavassa yhteistyön puitesopimuksen esivalmistelussa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lisäksi yhteisiksi strategisiksi keihään kärjiksi on nostettu työllistymisen tukeminen, kotouttamisen edistäminen, yhteinen väestöennuste, tiedolla johtaminen, varautuminen ja valmiussuunnittelu, edunvalvonta ja vaikuttaminen, TKI-yhteistyö sekä sivistys- ja sote-palveluiden tiivis yhteistyö.
Pirhan puolella yhdyspintatyöstä vastaavat yhdyspintapäälliköt, jotka toimivat linkkinä alueensa kuntien ja hyvinvointialueen välillä. Aluejohtajien tehtävänä on vastata alueen kuntien kanssa asukasfoorumien toteutuk-sesta ja asukkaiden yhteisestä osallistamisesta. Pirhan esityksen mukaan Orivesi kuuluu alueeseen, jonka muita kuntia ovat Virrat, Ruovesi, Mänttä-Vilppula, Juupajoki, Tampere, Pirkkala, Lempäälä, Vesilahti, Kangasala, Pälkäne ja Kuhmoinen.
Oriveden kaupungin organisaatiorakennetta ja sen toimivuutta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmasta tarkastellaan parhaillaan. Tavoit-teena on entistä enemmän nostaa hyte-työn panoarvoa ja myös organi-satorisesti vastata Pirhan yhdyspintatyön vaatimuksiin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto päättää:
1. antaa aloitteeseen selosteosan mukaisen vastineen.
2. todeta aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |