RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Avustukset yksityisteiden kunnossapitoon 2023/Ryytän yksityistie
Tekninen lautakunta 28.03.2023 § 26
552/02.05.01.03/2022
Valmistelija Paikkatietoasiantuntija Harri Lehen
Teknisen lautakunnan talousarvioon on varattu yksityistieavustuksiin
200 000 euroa. Talousarvion 2023 käyttösuunnitelmassa tekninen lautakunta varasi kunnossapitoavustuksiin 171 000 euroa.
Kunnossapitoavustuksista tiedotettiin kaupungin ilmoitustaululla, Oriveden Sanomissa ja kaupungin internet-sivuilla. Lisäksi lähetettiin kirjeet vuonna 2022 avustuksen piirissä olleille tiekunnille.
Avustuksia haki 158 avustuskelpoista tiekuntaa (2022 158 kpl). Avustustiekuntien tiepituus on 386,3 tiekilometriä (382,5 km), joista avustuskelpoisia tiekilometrejä on 288,6 (284,9 km).
Kaupunginvaltuuston 28.10.2013 päättämien yksityistieavustusten myöntämisperusteiden mukaan Oriveden kaupungin varoista myönnetään avustusta Oriveden kaupungin alueella oleville tai kaupungin alueella sijaitsevia kiinteistöjä palveleville yksityisteille, joiden vaikutuspiirissä on vakituista asutusta (käyttömatka vähintään 100 m) tai tiellä on merkitystä yleisen liikenteen kannalta yli 100 m (läpikulku, aluejätepiste tai julkinen palvelu).
Väestörekisteriaineiston perusteella Ryytän yksityistien vaikutuspiirissä ei ole vakituista asutusta, tarkastettu 20.3.2023. Tie ei myöskään palvele yleistä liikennettä.
Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava
Päätösehdotus Tekninen lautakunta toteaa, että Ryytän yksityistie ei ole avustuskelpoinen vuonna 2023 ja päättää, että tiekunnan kunnossapitoavustushakemusta ei oteta käsittelyyn.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että paikkatietoasiantuntija Harri Lehen oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.
- - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |