RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elämänlaatulautakunta
Pöytäkirja 23.03.2023/Pykälä 91
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Esitys Teerijärven kierroksen uudelleen nimeämiseksi
Elämänlaatulautakunta 10.11.2022 § 62
Oriveden ponnistuksen johtokunta on jättänyt elämänlaatulautakunnalle 4.10.2022 päivätyn esityksen.
"Oriveden ponnistuksen johtokunta esittää Oriveden kaupungin elämänlaatulautakunnalle, että ns. Teerijärven kierros nimettäisiin uudelleen olemaan "Kallen kierros".
Perusteluna on Oriveden ponnistuksen kunniapuheenjohtajan Kalle Uotilan pitkäaikaisen liikuntatoiminnan huomioiminen. Kuluvana vuonna 2022 Kalle Uotila on jättäytynyt pois seuran puheenjohtajan
tehtävästä kunniapuheenjohtajaksi. Tässä toimessaan hän on ollut näkyvä ja toimelias liikuntapersoona vapaiden liikuntapaikkojen kehittäjänä kaikkien kuntalaisten niin lasten ja nuorten kuin myös aikuisten käyttöön yhtäjaksoisesti yli kolmen vuosikymmenen ajan.
Oriveden johtokunnan puolesta
Jarkko Valjakka
ORPO varapuheenjohtaja"
Esittelijä Liikuntapäällikkö Roope Marski
Päätösehdotus Ehdotus annetaan kokouksessa.
Päätös Elämänlaatulautakunta päätti palauttaa asian valmisteluun.
- - - - - - - - - - - - - - -
Elämänlaatulautakunta 23.03.2023 § 91
533/10.03.01.02/2022
Teerijärven kierros kuuluu osaksi Oriveden lähivirkistysalueita ja tulee olemaan merkittävässä roolissa osana ylikunnallista retkeilyreittihanketta Kintulammilta Pukalan kautta Orivedelle.
Teerijärvien kierroksen rakentaminen on toteutettu ulkoilureittitoimituksella 29.11.2004 Oriveden kaupunginvaltuustossa hyväksytyn ulkoilureittisuunnitelman mukaan. Reitti on vakiintunut kaupungin kartta-, liikuntapaikka- sekä opastusmateriaaleihin. Teerijärven kierros itsessään palvelee käyttäjiä ympärivuotisesti ja monien eri lajien osalta mm kävely, juoksu, pyöräily sekä hiihto. Vähä Teerijärvi tulee olemaan yhdyspinta Kintulammi-Pukala-Orivesi reitille ja Iso Teerijärven rantaan ollaan myös rakentamassa uutta taukopaikkaa. Vähä Teerijärveltä Paltanmäkeen, hiihtomaahan sekä aseman seudulle ollaan kartoittamassa lisäreittejä, jotka mahdollistavat ympärivuotisen käytön jatkossa myös kävelyn ja pyöräilyn osalta.
Oriveden Ponnistuksen johtokunnan esitys kohdentuu Kalle Uotilan huomioimiseen, liikuntapäällikön keskusteluissa Kalle Uotilan kanssa on tullut esiin "Kallen kierros" nimen yhdistäminen mahdollisesti perinteisen hiihtotavan harrastamiseen.
"Kallen kierros" idean toteutumiseksi olisi mahdollista tehdä opastettu ympyräreitti, joka hyödyntää Teerijärven reittiä sekä Leppästenvuori-Paltanmäki yhdysreittiä. Tämä n 11-12km pituinen ympyräreitti nimettäisiin "Kallen kierros" nimellä ja rakennettaisiin reitille opastus.
Nimetyn "Kallen kierros" reitin pääkäyttö kohdennettaisiin talviaikaan ja nimenomaan perinteisen tavan hiihtoon. Reitti soveltuu erittäin hyvin kuntohiihtäjille, sekä ns laturetki käyttöön. Ympyräreitin merkityksen lisäämiseksi liikuntapalveluissa on ideoitu ns "Kallen kilometrikisa". Tempaus toteutettaisiin keräämällä suorituksia tiettynä ajanjaksona esim talviloman aikana, toisin sanoen kierroksia perinteisellä hiihtotavalla. Elämänlaatulautakunta jakaisi vuosittain kierrostavoitteeseeen liittyvän rahallisen tukisumman lasten ja nuorten hiihtoharrastuksen edistämiseen, esimerkiksi 500 kierrosta = 500€.
Reitin nimeämisellä ja siihen yhdistetyllä hyväntekeväisyystempauksella saavutettaisiin vaikuttavuutta lasten ja nuorten harrastamiseen, innostettaisiin kuntalaisia osallistumaan ja lisättäisiin liikunnan kautta kuntalaisten hyvinvointia.
Reitin toteutus pystytään tekemään liikuntapalvelujen toimesta kesäkauden 2023 aikana, rahoitus opasteille järjestyy osana Teerijärven alueen reittihankkeen kuluja. Päivitykset kartta ja digitaaliseen materiaaliin on mahdollista toteutta osana normaalia ylläpitotyötä, joten esitys ei aiheuta suoraan lisärahoitustarvetta.
Esittelijä Liikuntapäällikkö Roope Marski
Päätösehdotus Elämänlaatupalvelut päättää hyväksyä Oriveden Ponnistuksen esityksen seuraavin muutoksin ja lisäyksin:
1. Teerijärven kierrosta ei nimetä uudelleen, Teerijärven reitin ja Leppästen vuoren - Paltanmäen yhdysreitin kautta kulkeva ympyräreitti nimetään "Kallen kierros"-nimellä ja sille rakennetaan opastus.
2. Reitti merkitään osaksi liikuntapaikkoja, perinteisen tavan hiihtoreittinä.
3. Reitille otetaan käyttöön vuosittainen, "Kallen kilometrikisa" talviloman ajaksi. Elämänlaatulautakunta ilmoittaa vuosittain ennen talvilomaa kierrostavoitteen ja siihen suhteutetun lahjoitussumman. Tukisumma lahjoitetaan lasten ja nuorten hiihtoharrastuksen tukemiseen, elämänlaatulautakunnan harkinnan mukaan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |