RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 25.04.2023/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Kurun Kivi Oy:n lupahakemuksen tilanne
Ympäristölautakunta 25.04.2023 § 52
50/11.01.00/2022
Valmistelija Puheenjohtaja
Ympäristölautakunta päättää ottaa Kurun Kivi Oy:n lupahakemuksen tilanteen ylimääräisenä asiana 25.4.2023 kokouksen esityslistalle ja päättää, että puheenjohtaja toimii asiassa esittelijänä.
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tehnyt valituksen ympäristölautakunnan 14.3.2023 § 22 Kurun Kivi Oy:n maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisesta luvasta. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus esittää valituksessaan, että päätös on palautettava ympäristölautakunnalle puuttuvien lupamääräysten ja niiden riittävien perustelujen antamiseksi.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Ympäristölautakunta toteaa, että lupapäätöksen ehdot ovat puutteelliset.
Ympäristölautakunta päättää aloittaa hallintolain mukaisen lupapäätöksen korjaamismenettelyn virheiden korjaamiseksi siten, että päätöksen sisältö on ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain säädösten mukainen.
Hallinto-oikeus teoksen, Olli Mäenpää 2023 mukaan viranomainen voi korjata päätöksessä olevan virheen, vaikka samaa asiaa koskeva valitus olisi samanaikaisesti vireillä hallintotuomioistuimessa.
Päätös toimitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle ja Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että keskustelun aikana ympäristölautakunnan jäsen Minna Knuuttila teki päätösehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen:
Ympäristölautakunta kumoaa edellisen päätöksen (14.3.2023 § 22) ja laatii uuden päätöksen asiassa.
Minna Knuuttilan ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin tauon ajaksi klo 17.51-18.00.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |