RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite päivähoitomaksujen poistamisesta
Kaupunginvaltuusto 17.04.2023 § 30
230/02.05.00.00/2023
Kaupunginvaltuuston esityslistalla olleiden asioiden tultua käsitellyksi puheenjohtaja totesi, että Keskustan valtuustoryhmä on jättänyt valtuustoaloitteen päivähoitomaksujen poistamisesta.
Aloite kuuluu seuraavasti:
"Oriveden Keskustan valtuustoryhmä esittää Oriveden kaupungille varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen poistamista.
Asiakasmaksujen poistaminen voisi toimia monelle nuorelle perheelle houkuttimena muuttaa paikkakunnalle, jolloin se lisäisi kaupungin väkilukua, lisäisi verotuloja ja pidemmällä ajanjaksolla oikaisisi huoltosuhdetta. Samalla se saattaisi lisätä myös tonttikysyntää ja rakentamista, joka tapauksessa vuokra- tai omistusasuntojen kysyntää. Päivähoitomaksujen poistaminen saattaisi myös lisätä työllistymistä, kun se poistaisi yhden mahdollisen kannustinloukun perheiltä.
Oriveden muuttovoiton kääntämiseksi ja siten elinvoimaisuuden parantamiseksi on joka tapauksessa tehtävä jotain. Tällainen uudistus nykyisellä lapsimäärällä maksaisi enintään noin 180 - 190 tuhatta € vuosi, (arvio 1.3.2023 voimaan tuleen asiakasmaksujen muutoksen jälkeen).
Se olisi halvempi ja todennäköisesti houkuttelevampi keino nuorien perheiden saamiseksi kuntaan, kuin esim. veroprosentin alentaminen 0,15 - 0,20 prosentilla, joka nykyisellä tuloveropohjalla maksaisi kaupungille noin 310 - 390 tuhatta € vuodessa.
Varhaiskasvatukseen tulevien lasten lisääntyvä määrä luonnollisesti nostaisi jatkossa hoitokustannuksia, mutta se olisi kuitenkin prosentuaali-sesti enää hyvin pieni lisäys samalla kun esimerkiksi vanhempien työllistymisestä syntyvät verotulot tai paikkakunnalle muuton vuoksi kasvava palveluiden liikevaihto ja siten yhteisöverot lisääntyisivät.
On huomattava, että myös päivähoitomaksujen hallinnointi ja kerääminen aiheuttaa kaupungille henkilöstökuluja. Voidaan perustellusti olettaa, että tähän liittyvä työmäärä ainakin jonkin verran vähenisi ja siten mahdollistaisi työresurssien joustavamman käytön myös muihin tehtäviin.
Muista Pirkanmaan kunnista ainakin Virrat on jo ryhtynyt kokeilemaan tätä keinoa vuoden 2023 alusta muuttovirran kasvattamiseksi merkitsemällä kunnassa kirjoilla 31.12.2022 olleille lapsille 0-maksupäätöksen.
On siis syytä varmistaa, ettei Tampereen suunnalta alkava muuttovirta mene Oriveden ohitse.
Keskustan valtuustoryhmä esittää lisäksi, että nyt tehty valtuustoaloite käsiteltäisiin nopeutetussa aikataulussa. Tällöin aloitteelle mahdollisen myönteisen päätöksen myötä kustannukset voitaisiin ottaa huomioon jo vuoden 2024 talousarviossa ja siten uudistus saataisiin voimaan siten. että 31.12.2023 Orivedellä kirjoilla olevat perheet saisivat tämän edun heti v. 2024 alusta. Myös yleisen tiedottamisen ja uutisoinnin vuoksi asian ratkaisemisella myönteisesti olisi kiire.
Oriveden Keskustan valtuustoryhmä
Marjo Mäkinen-Aakula
Matti Koppanen, varavaltuutettu
Timo Raita-aho
Pekka Tuhkanen
Jyrki Tuomaala"
Puheenjohtaja otti valtuustoaloitteen vastaan ja totesi, että aloite lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
- - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |