Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 23


Vesihuoltolaitoksen taksa

 

Vesihuoltolaitoksen taksan tekstimuutokset

 

Tekninen lautakunta 16.02.2023 § 18 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Oriveden kaupungin vesihuoltolaitoksen taksat on tekninen lautakunta hyväksynyt kokouksessaan 23.11.2016 ja ne ovat astuneet voimaan 1.1.2017.

 

Tekninen johtaja on tehnyt kaksi (2) tekstirakenteen lisäystä taksaan ja ne koskevat alueellista / korotettua liittymismaksua ja vesi- ja viemärilinjojen rakentamista toiminta-alueiden ulkopuolelle. Näillä muutoksilla halutaan selventää ja tarkentaa Oriveden kaupungin mahdollisuutta rakentaa uusia vesi- ja viemärijohtoja laitteineen vesihuoltoalueiden ulkopuolelle sekä tarkentaa ja täsmentää liittymismaksujen suuruutta alueilla (vesihuoltoalue, vesihuoltoalueen ulkopuolinen alue), joihin kunnallistekniikkaa tullaan rakentamaan ja joissa rakentamiskustannukset nousevat huomattavan korkeiksi.

 

Liitteenä vesihuoltolaitoksen taksa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että ne käsittelisivät ja hyväksyisivät Oriveden kaupungin vesihuoltolaitoksen päivitetyn taksarakenteen tekstimuutokset.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -

 

Kaupunginhallitus 13.03.2023 § 57 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy Oriveden kaupungin vesihuoltolaitoksen päivitetyn taksarakenteen tekstimuutokset.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Matti Vesava oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -

 

 

Kaupunginvaltuusto 17.04.2023 § 23  

42/02.05.00.00/2023  

  

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy Oriveden kaupungin vesihuoltolaitoksen päivitetyn taksarakenteen tekstimuutokset.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Vesihuoltolaitoksen taksan päivitetyt tekstimuutokset tulevat voimaan 1.10.2023 alkaen.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Matti Vesava oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -