Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 101


Maastokartta

 

Rinnakkaistien asemakaava ja asemakaavan muutos

 

Kaupunginhallitus 15.05.2023 § 101  

296/10.02.03/2023  

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Antti Kivikko

 

 Valtatien 9 kehittämiseksi laaditaan tiesuunnitelmaa, jonka laatimisesta vastaa Pirkanmaan ELY-keskus. Tekninen lautakunta on kokouksessaan 8.12.2022 ( § 101) käsitellyt asiaa, ja valmistelutekstissä on todettu mm. seuraavaa:

 

 "Pirkanmaan ELY-keskus laatii parhaillaan tiesuunnitelmaa " valtatie 9 parantaminen välillä Käpykangas-Orivesi, Kangasala, Orivesi " Suunnitelmassa valtatie 9 muutetaan koko suunnittelupituudeltaan nelikaistaiseksi ja keskikaiteelliseksi moottoriliikennetieksi. Moottoriliikennetiellä hidas- ja suojaamaton liikenne (jalankulku, pyöräily, mopot, mopoautot, traktorit yms.) on kielletty.

 

 Nykyohjeistuksen mukaan moottoriliikennetien rinnakkaistien tulee olla maantietasoinen yhteys. Pirkanmaan ELY-keskus kävi vuonna 2022 tämän suunnitelmavälin rinnakkaistiejärjestelyistä neuvottelun Väyläviraston kanssa. Väyläviraston linjauksen mukaan, rinnakkaistienä tulee hyödyntää nykyistä maantieverkostoa. Yliskylän ja Oriveden eritasoliittymän rinnakkaistienä toimii yhteys maantie 3241 (Yliskyläntie) ja kantatie 58 (Orivedentie) kautta.

 

 Väyläviraston linjauksen mukaan Yliskylän ja Oriveden eritasoliittymän välissä sijaitsevalle liikenneasemalle (Oritupa) ei toteuteta erikseen rinnakkaista maantieyhteyttä. Näin ollen, mikäli Orituvalle halutaan pääsy myös hitaan- ja suojaamattoman liikenteen kulkumuodoilla, tulisi Orituvalle suunnitella katuyhteys ja Pirkanmaan ELY-keskuksen mielestä, jos katuyhteys Orituvalle tehdään, se siirtyy Oriveden kaupungin hoitoon ja ylläpidettäväksi. Lisäksi Pirkanmaan ELY-keskus katsoo, että yksityistienä yhteys ei toimi, koska yksityisteille ei voida ohjata / opastaa yleistä liikennettä eikä yksityistiekunnilla ole esim. talvikunnossapitovelvoitteita."

 

 Kaupunginhallitus on päättänyt (11.4.2023 § 81), että Oriveden kaupunki esittää lausuntonaan Pirkanmaan ELY-keskukselle seuraavaa:

 

 1) Rinnakkaistieyhteys Orituvalle tehdään siten, että Pirkanmaan ELY-keskus ja Oriveden kaupunki suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä yhteyden Orituvalta Orivedelle päin VT 9:n oikealle puolelle rakennetta-vana tienä ensin katuna niin pitkälle, että alueelle kaavoituksen kautta suunniteltava teollisuus- ja mahdollisesti asuinalue voidaan sinne toteuttaa.

 

 2) Rinnakkaistieyhteys suunniteltavan kadun päästä suunnitellaan ja toteutetaan Hankaloilontien kautta KT 58:lle päähän siten, että se on tarkoitettu vain hitaalle- ja suojaamattomalle liikenteelle. Tiesuunnittelun yhteydessä Hankaloilontie peruskorjataan ja toteutetaan kevyen liikenteen väylä asutulle alueelle.

 

 3) Alueelle tehdään myös vesi- ja viemärijohtojen suunnitelmat.

 

 4) Kun yllä olevat väylät on rakennettu, ne siirtyvät kokonaisuudessaan Oriveden kaupungin omistukseen, hoitoon ja ylläpidettäviksi.

 

 Tiesuunnitelman laatimiseen liittyvissä työneuvotteluissa Pirkanmaan ELY-keskus on esittänyt kaupungille tiedon, jonka mukaan laadittava tiesuunnitelma voidaan hyväksyä vasta sen jälkeen, kun koko yhteys Hankaloilontieltä Orituvan suunniteltuun eritasoliittymään saakka on asemakaavan mukaista katualuetta. Tiesuunnitelman hyväksyminen edellyttää siten, että Oriveden kaupunki laatii asemakaavan ja asemakaa-van muutoksen yhteyttä varten, jossa osoitetaan yhteyden katualueen sijainti ja leveys sekä muut tarpeelliset merkinnät. Käytännössä järkevin keino ratkaista kaavatilanne ja mahdollistaa siten tiesuunnitelman hyväksyminen Oriveden kaupungin puolelta on laatia tieyhteyttä varten ns. putkikaava, jonka aluerajaus kattaa vain laadittavan yhteyden.

 

 Pirkanmaan ELY-keskus suunnittelee yhteyden linjausta parhaillaan ja kaupunki on tarvittavilta osin mukana ohjaamassa linjauksen suunnittelua siten, että se palvelee kaupungin alueille alustavasti kaavailemia tarpeita mahdollisimman hyvin. Linjauksen sijainti tarkentuu suunnittelun edetessä.

 

 Alue on pääosin asemakaavoittamatonta aluetta. Hankaloilontien läheisyydessä, Oriveden päässä suunniteltua yhteyttä, on noin 70 metrin osuus, joka kuuluu Kirkonseudun asemakaavan alueelle, joka on hyväksytty vuonna 1966. Asemakaavassa alue on osoitettu merkinnällä Mv (Maatalousalue, jolle saa vähintään 1 ha alueelle rakentaa maatalousra-kennuksia). Tältä osin kyseessä on asemakaavan muutos. Suunnitellun tielinjauksen läheisyydessä sijaitsee rakennettuja asuinkiinteistöjä, jotka sijoittuvat voimassa olevassa asemakaavassa niin ikään Mv-alueelle. Näiltä osin on tarkoituksenmukaista ottaa ne mukaan kaavamuutokseen ja päivittää asemakaava vastaamaan alueiden nykyisiä käyttötarkoituksia.

 

 Rinnakkaistien edellyttämän asemakaavan ja asemakaavan muutoksen edistäminen on mahdollista siinä vaiheessa, kun tiesuunnitelman suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että yhteyden sijainti voidaan varmistaa.

 

 Rinnakkaistien asemakaavan ja asemakaavan muutoksen tavoitteena on suunnitella valtatien 9 rinnakkaisyhteytenä toimiva Oritupa-Orivesi - yhteys sekä mahdollistaa kaavallisesti valtatien 9 tiesuunnitelman hyväksyminen. Lisäksi asemakaavan muutoksen tarkoituksena Hankaloilontien läheisyy-dessä on päivittää asemakaava vastaamaan alueelle rakentunutta tilannetta.

 

 Tiesuunnitelman laadinnan yhteydessä Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut alueelta selvityksiä. Kaupunki pyrkii tekemään yhteistyötä ELY-keskuksen kanssa ja hyödyntämään samoja selvityksiä kaavahankkeessa.

 

 Liitteenä on aluetta kuvaava maastokartta. Kaavahankkeen alueen tarkempi rajaaminen on tarkoituksenmukaista vasta kaavahankkeen edetessä, sitten kun suunnitellun yhteyden linjaus varmistuu.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää käynnistää Rinnakkaistien asemakaavan ja asemakaavan muutoksen välillä Hankaloilontie-Oritupa. Kaavahankkeen aluerajaus tarkentuu suunnittelun edetessä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavoituspäällikkö Antti Kivikko oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -