Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 116


 

Lausunto Nyssen linjastosuunnitelmasta Oriveden ja Kangasalan Ruutanan joukkoliikennepalvelun muutoksesta

 

Kaupunginhallitus 29.05.2023 § 116  

300/00.04.01/2023  

 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Tuija Aro

 

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta pyytää lausuntoa Nyssen linjastosuunnitelmasta Oriveden ja Kangasalan Ruutanan joukkoliikennepalvelun muutoksen osalta.

 

Nysse on käynnistänyt suunnittelun Oriveden, Kangasalan Ruutanan ja Tampereen välisen joukkoliikennepalvelun kehittämisestä. Linjasto-suunnitelman tarkoituksena on määrittää kilpailutettava liikennöinti linjoille 95 ja 46.

 

Orivedellä on tunnistettu tarve kehittää bussilla toteutettavaa joukkoliikennepalvelua junaliikenteen rinnalla. Oriveden ensisijainen tavoite on paikata bussiliikenteellä raideliikenteen pitkä tauko iltapäivällä ja tarjota tunnin vuorovälillä joukkoliikenneyhteys Tampereelle.

 

VR:n markkinaehtoinen liikenne ei taivu vuorovälien tiivistämiseen ja taajamajunien nykyinen kalustokapasiteetti ei riitä vuorojen lisäämiseen. Tilanne tulee muuttumaan siinä vaiheessa, kun rata Oriveden aseman ja keskustan seisakkeen väli on sähköistetty ja VR:n uudet taajamajunat otetaan yhteysvälillä käyttöön. Tampereen kaupunkiseutu on tehnyt seutuhallituksen kokouksessa 26.4.2023 §46 päätöksen käynnistää selvitys tukemaan ensivaiheen seisakkeiden esisuunnittelua sekä varautua myöhemmässä vaiheessa toimenpiteisiin. Seudun teettämän ratakapasi-teettiselvityksen yhteydessä on tunnistettu tarve laatia nopealla aikajänteellä Kangasalan Ruutanan junaseisakkeen toteuttamiseen tähtäävä esisuunnitelma. Lisäksi on tunnistettu kehittämisedellytykset junaliikennöintiin tunnin välein Oriveden ja Tampereen välillä.

 

Nyt käsiteltävässä linjastomuutoksessa halutaan bussiliikenteellä toteuttaa Oriveden ja Tampereen välinen yhteys Ruutanan kautta mukaillen tulevaa junayhteyttä. Muutoksen myötä Oriveden ja Tampereen välille muodostuu joukkoliikenneyhteys arkisin klo 6-19 noin tunnin välein.

 

Nysse toteutti linjastosuunnittelun yhteydessä asukasvuorovaikutuksen tulevasta Oriveden, Kangasalan Ruutanan ja Tampereen -välisen joukkoliikennepalvelun kehittämisestä. Linjasto-suunnitelmaa pystyi kommentoimaan Nyssen nettisivuilla toukokuussa 2023. Tulokset koostetiin Oriveden ja Kangasalan kaupungeille lausuntopyyntöön vastaamista varten sekä Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenne-lautakunnalle hankinnan käynnistämispäätöksen tueksi. Tavoitteena on, että Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalla on valmius tehdä hankinnan käynnistämisestä päätös kesäkuun 2023 kokouksessa. Liikenne on tavoitteena käynnistää kesällä 2024.

 

Nyssen edustaja esittelee asukasvuorovaikutustutkimuksen tulokset hallituksen kokouksessa

 

Nysse pyytää lausuntoa erityisesti seuraaviin kysymyksiin:

 

  1. Linjastosuunnitelmassa tavoitellaan joukkoliikennepalvelun kehittämistä yhdistämällä bussi- ja raideliikenne toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Pyrkimyksenä on parantaa joukkoliikenteen käytettävyyttä ja tukea kestävää liikkumista joukkojen ehdoilla kasvavalla kaupunkiseudulla. Tukeeko linjastosuunnitelma kaupungin strategiaa ja kehittämistä?

  

Linjastosuunnitelma tukee kaupungin strategiaa ja kehittämistä. Oriveden ensisijainen tavoite on paikata bussiliikenteellä raideliikenteen pitkä tauko iltapäivällä ja tarjota tunnin vuorovälillä joukkoliikenneyhteys Tampereelle. 

 

  1. Joukkoliikenteen suunnittelu ja toteuttaminen vaatii aina kompromisseja. Ratkaisu mahdollistaa nopeita yhteyksiä Ruutanasta Tampereelle etenkin arkiliikkumisessa, mutta viikonloppuisin yhteys Tampereelle hidastuu. Yhteydet omaan kuntakeskukseen Kangasalle paranevat. Tampereen ja Oriveden välillä arkiliikkuminen bussilla hidastuu hieman Ruutanan reittimuutoksen takia, mutta nopea junayhteys on kilpailukykyinen suhteessa henkilöautoon. Onko ratkaisu hyväksyttävä?

 

Linja-autojen matka-aikojen pidentyminen on käyttäjän kannalta ikävä asia. Mikäli lisävuorojen saamisen edellytys välille Tampere-Orivesi on poikkeaminen Ruutanan kautta, ratkaisu on kuitenkin hyväksyttävä. Juna- ja bussiliikenne tarjoavat vaihtoehtoja matkustamiseen ja lisääntyneet vuorot vastaavat kysyntään (esittelijän kokouksessa tekemä lisäys). 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi Nyssen edustajan esityksen ja

2. antaa Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle seuraavan lausunnnon: Linjastosuunnitelma tukee kaupungin strategiaa ja kehittämistä. Oriveden ensisijainen tavoite on paikata bussiliikenteellä raideliikenteen pitkä tauko iltapäivällä ja tarjota tunnin vuorovälillä joukkoliikenneyhteys Tampereelle.

3. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

1. merkitä tiedoksi Nyssen edustajan esityksen ja

2. antaa Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle seuraavan lausunnnon:

Linjastosuunnitelma tukee kaupungin strategiaa ja kehittämistä. Oriveden ensisijainen tavoite on paikata bussiliikenteellä raideliikenteen pitkä tauko iltapäivällä ja tarjota tunnin vuorovälillä joukkoliikenneyhteys Tampereelle.

Linja-autojen matka-aikojen pidentyminen on käyttäjän kannalta ikävä asia. Mikäli lisävuorojen saamisen edellytys välille Tampere-Orivesi on poikkeaminen Ruutanan kautta, ratkaisu on kuitenkin hyväksyttävä. Juna- ja bussiliikenne tarjoavat vaihtoehtoja matkustamiseen ja lisääntyneet vuorot vastaavat kysyntään. 

3. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginhallituksen jäsenet Touko Sikala saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana kello 15.07 ja Anna Kahelin kello 15.12.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Nyssen joukkoliikennesuunnittelija Leena K Huhtala ja elinvoimajohtaja Tuija Aro olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -