RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimajaosto
Pöytäkirja 29.03.2023/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausuntopyyntö kaupungin johtamisjärjestelmän kehittämisraportista
Elinvoimajaosto 29.03.2023 § 18
179/00.01.01.05/2023
Valmistelija Oriveden kaupunginhallitus on 12.9.2022 päättänyt tilata BDO Oy:ltä kaupungin johtamisjärjestelmän kehittämisselityksen.
Selityksen tavoitteena on ollut tunnistaa tarpeita ja keinoja, joilla Oriveden kaupunki voi tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti kehittää organisaatiotaan ja johtamisjärjestelmäänsä vastaamaan entistä paremmin muuttuvaa toimintaympäristöä sekä selvittää, onko nykyisessä hallinto- ja organisaatiorakenteessa muutostarpeita.
Keskeinen tekijä nykyisen johtamisjärjestelmän arvioinnille ja kehittämiselle on vuoden 2023 alusta voimaan tullut hyvinvointialueuudistus, joka vaikuttaa kuntien organisaatiorakenteisiin ja johtamisjärjestelmiin.
Hyvinvointialueuudistuksen jälkeen tulevaisuuden kunnan rooleja ovat mm. sivistys, elinkeino ja työllisyys, kehittäjä, hyvinvointi, osallisuus ja yhteisö sekä elinympäristö. Kuntien tehtävänä on edistää kuntalaisten hyvinvointia, osaamista ja kulttuuria, elinvoimaa sekä paikallista identiteettiä ja demokratiaa sekä kehittää elinympäristöä.
Hyvinvointialueuudistuksen lisäksi tulevaisuuden kunnan organisoitumiseen vaikuttavat myös muut ulkoiset ja sisäiset tekijät, kuten TE-palvelujen uudistus. Organisaation sisäisiä uudistustarpeita luo henkilöstömuutokset (mm. hyvinvointialueelle siirtyvä henkilöstö ja eläköitymiset), työtehtävien sisällölliset muutokset sekä yhteistyö hyvinvointialueen kanssa.
Oriveden kaupunkistrategian painopisteinä ovat elinvoiman vahvistaminen, asukkaiden hyvinvointi sekä innovatiivinen ja kestävä johtaminen. Innovatiivisen ja kestävän johtaminen tavoitteita ovat mm. henkilöstön työhyvinvoinnin ja osaamisen edistäminen, yhteistyön ja tiedonkulun lisääminen, palveluprosessien kehittäminen sekä kestävä talouden johtaminen.
Johtamisjärjestelmä tulee rakentaa niin, että se parhaalla mahdollisella tavalla edistää kaupunkistrategian toteutumista.
Valmistunut johtamisjärjestelmän kehittämisraportti (liitteenä kokoukseen osallistuville) on 21.2.2023 esitelty kaupunginhallitukselle iltakoulussa sekä infotilaisuudessa henkilöstölle.
Kaupunginhallitus pyytää elinvoimajaostolta 31.3.2023 mennessä lausuntoa (lausuntopyyntö on liitteenä kokoukseen osallistuville) johtamisjärjestelmän kehittämisraportista ja siinä olevista johtamisjärjestelmän organisointimalleista, vaihtoehdot 1 ja 2 (sivut 15 ja 16).
Esittelijä Elinvoimajohtaja Tuija Aro
Päätösehdotus Elinvoimajaosto antaa asiasta lausuntonsa kokouksessa keskustelun pohjalta tehtävästä esityksestä.
1. Elinvoimajaosto esittää lausuntopyyntöön seuraavat huomiot:
2. Elinvoimajaosto lähettää lausuntonsa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle käsiteltäväksi.
Päätös 1. Elinvoimajaosto esittää lausuntopyyntöön seuraavat huomiot:
- Johtamisjärjestelmä tulee uudistaa niin, että se tukee mahdollisimman hyvin kaupunkistrategian toteutumista.
- Kaupungin tulevaisuustyöhön ja elinvoiman kehittämiseen tulee jatkossa vahvasti panostaa.
- Markkinointi on kiinteä osa elinvoiman kehittämisen kokonaisuutta ja sen tulisi olla osana elinvoimapalveluita eikä erillisenä kokonaisuutena.
- Johtamisjärjestelmän organisointimalleista Malli 1 on rakenteeltaan selkeämpi ja elinvoiman kehittämisen kokonaisuus on tärkeää olla organisaation ylimmän johdon alaisuudessa.
- Uuden organisointimallin tulee kannustaa yhteistyöhön ja sujuvaan vuorovaikutukseen palvelukeskusten sisällä ja välillä.
2. Elinvoimajaosto lähettää lausuntonsa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle käsiteltäväksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |