RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 161
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jäsenten valitseminen yhteistyötoimikuntaan toimikaudelle 1.6.2023 - 31.5.2025
Kaupunginhallitus 30.08.2021 § 236
Yhteistoiminnasta säädetään laissa työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (449/2007).
Lain 14 §:n mukaan Kunnassa ja hyvinvointialueella on yhteistoimintaelin, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista. Työnantaja ja henkilöstöä edustavat 19 §:ssä tarkoitetut yhdistykset tai niiden rekisteröidyt paikalliset alayhdistykset nimeävät edustajansa yhteistoimintaelimeen, jonka toimikausi on neljä vuotta. Yhteistoimintaelimen toimintaan osallistuu myös 3 §:n 3 momentissa tarkoitettu yhteistoimintaedustaja.
Kunnat, hyvinvointialueet ja 1 momentissa tarkoitetut yhdistykset voivat tarvittaessa sopia useamman kunnan tai hyvinvointialueen yhteisestä yhteistoimintaelimestä.
Yhteistoiminta ja työsuojelun yhteistoiminta voidaan myös käytännössä yhdistää siten, että niillä on yhteinen yhteistoimintaelin. Tämä on mahdollista työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006) nojalla.
Laissa ei ole tarkempia määräyksiä yhteistoimintaelimen koosta.
Kunnallinen työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ovat neuvotelleet yksimieliset ohjeet työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta (Kunnallisen työmarkkinalaitoksen yleiskirjeen 7/2007 liitemuistio (2.5.2007), www.kuntatyonantajat.fi > Ajankohtaista > Yleiskirjeet). Ohjeen mukaan "luontevia työnantajaedustajia yhteistoimintaelimessä ovat kunnanjohtaja, henkilöstöpäällikkö tai muu henkilöstö-asioista vastaava ja käsiteltävistä asioista riippuen työsuojelupäällikkö. Asian luonteen vuoksi yhteistoimintaelimen jäsenyys ei sovellu hyvin poliittisille luottamushenkilöille, jotka useissa tapauksissa joutuvat myöhemmin tekemään päätöksiä yhteistoimintaelimessä käsitellyistä asioista".
Ao. yhdistyksiä (JUKO, JYTY, JHL, SuPer ja Tehy) pyydetään kutakin nimeämään yhteistyötoimikuntaan jäsenen/varajäsenen.
Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää:
1. todeta, että Oriveden kaupungin yhteistoimintaelimenä on yhteistyötoimikunta, jonka toimikausi on 1.8.2021 - 31.5.2023.
2. todeta, että kukin ao. yhdistys nimeää edustajan/varaedustajan yh-
teistyötoimikuntaan.
3. nimetä yhteistyötoimikuntaan seuraavat työnantajan edustajat: kaupunginjohtaja (varaedustajana kaupunginhallituksen puheenjohtaja), hyvinvointijohtaja (varaedustaja talous- ja hallintojohtaja), työsuojelupäällikkö sekä yksi kaupunginhallituksen nimeämä edustaja ja hänen varaedustajansa.
4. todeta, että yhteistyötoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan
ja varapuheenjohtajan sekä kutsuu sihteerin.
Päätös: Päätösehdotuksen kohdat 1-4 hyväksyttiin. Kaupunginhallitus nimesi edustajakseen yhteistyötoimikuntaan henkilöstöjaoston puheenjohtaja Matti Koppasen ja hänen varaedustajakseen henkilöstöjaoston varapuheenjohtaja Ilkka Hjerppen.
- - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginhallitus 26.06.2023 § 161
278/00.00.01.00/2023
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. todeta, että kukin ao. yhdistys nimeää edustajan/varaedustajan yhteistyötoimikuntaan.
2. nimetä yhteistyötoimikuntaan seuraavat työnantajan edustajat: kaupunginjohtaja (varaedustajana kaupunginhallituksen puheenjohtaja), hyvinvointijohtaja (varaedustaja talous- ja hallintojohtaja), työsuojelupäällikkö sekä yksi kaupunginhallituksen nimeämä edustaja ja hänen varaedustajansa.
3. todeta, että yhteistyötoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä kutsuu sihteerin.
Päätös Päätösehdotuksen kohdat 1-3 hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus nimesi edustajakseen yhteistyötoimikuntaan henkilöstöjaoston puheenjohtaja Matti Koppasen ja hänen varaedustajakseen henkilöstöjaoston varapuheenjohtaja Ilkka Hjerppen.
- - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |