Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 154


 

Viranhaltijan siirto toiseen virkasuhteeseen

 

Kaupunginhallitus 26.06.2023 § 154  

373/01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila

 

 Rovastinkankaan rehtorin virka vapautuu irtisanoutumisen vuoksi 1.8.2023 alkaen. Perusopetuksen johtamisjärjestelyjä on tarkasteltu Hirsilän ja Karpinlahden koulujen lakkauttamisen sekä Rovastinkankaan rehtorin irtisanoutumisen myötä. Eräjärven koulun johtaminen on tarkoituksen-mukaista jakaa virkarehtorille ja koulussa toimivalle vastuuopettajalle 1.8.2023 alkaen. Johtamisjärjestelyjen muutoksesta on keskusteltu kaupungin johtoryhmässä, rehtorikokouksessa, Eräjärven koulun henkilö-kuntakokouksessa sekä lasten ja nuorten lautakunnassa. Kaikki tahot puoltavat muutosta.

 

 Alakoulujen johtamisjärjestelyjen tarkastelun pohjalta esitetään, että Eräjärven koulun koulunjohtaja -------------- siirretään Rovastinkankaan rehtorin virkaan. ------- on hoitanut ansiokkaasti Rovastinkankaan rehtorin virkaa määräaikaisesti 1.8.2021 alkaen sekä tätä ennen Eräjärven koulun koulunjohtajan tehtävää 1.8.2013 alkaen.

 

 -------------- täyttää rehtorin virkaan asetetut kelpoisuusehdot. Hänellä on ylempi korkeakoulututkinto, luokanopettajan kelpoisuus sekä rehtorilta vaadittavat opetushallinnon opinnot, ja hänet on valittu kunnan palveluk-seen julkisen hakumenettelyn kautta. -------------- on antanut suos-tumuksensa toiseen virkasuhteeseen siirtämisestä.

 

 Viranhaltijalain 24 § mukaan viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuh-teeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikai-sena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa. Virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman hakumenettelyä, kun on kyse viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen.

 

 Hallintosäännön 23 §:n kohdan 59 mukaan viranhaltijan pysyvästä siirrosta toiseen virkasuhteeseen päättää viranhaltijalain 24 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa kaupunginhallitus.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää viranhaltijan suostumuksella siirtää luokanopettaja ja koulunjohtaja -------------- Rovastinkankaan koulun rehtorin virkaan 1.8.2023 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -