Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 01.06.2023/Pykälä 61



 

Yleisten alueiden suunnitelma Kirkkolahden eteläpää

 

Tekninen lautakunta 27.04.2023 § 43 

 

 

 

Valmistelija Kaupunginpuutarhuri Katriina Vuorikivi

 

Kaupunginpuutarhuri on laatinut Kirkkolahden eteläisen pään yleisten alueiden suunnitelman. Suunnitelman mukaisesti Kirkkolahden aluetta halutaan selkeästi kehittää ja yleisilmettä parantaa ottamalla huomioon mm. Orivedentien (VT 58) näkymät Kirkkolahden suuntaan, Onninpolun runsas käyttö ja vanhojen huonokuntoisten puiden poisto alueelta. Lisäksi suunnitelmassa on mukana täysin uutena kokonaisuutena suihkulähde, joka tulisi olemaan ns. kohdistuspiste alueella monipuolisine väreineen eri vuodenaikoina.

 

Kaupunginpuutarhuri tulee esittelemään suunnitelmaa kokoukseen.

 

Liitteenä Kirkkolahden eteläpään yleisten alueiden suunnitelma.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää asettaa Kirkkolahden eteläpään yleisille alueille tehdyn suunnitelman julkisesti nähtäviksi maankäyttö- ja rakennusasetuksen 46 §:n mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginpuutarhuri Katriina Vuorikivi oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -

 

Tekninen lautakunta 01.06.2023 § 61  

224/10.03.01.03/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Kirkkolahden eteläpään alueille laadittu suunnitelma on ollut julkisesti nähtävä 11.5.-24.5.2023 kaupungin verkkosivuilla sekä kaupungintalolla tekniikka- ja ympäristöpalvelukeskuksen toimitiloissa.

 

Nähtävilläoloaikana suunnitelmasta ei annettu kirjallisesti yhtään muistutusta.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:
1) merkitä tietoonsa, että Kirkkolahden eteläpäähän tehdystä suunnitelmasta ei suunnitelman nähtävilläoloaikana annettu yhtään kirjallista muistutusta
2) antaa tekniikka- ja ympäristökeskuksen puistot ja yleiset alueet osastolle luvan toteuttaa tehdyn suunnitelman mukaiset toimenpiteet talousarvioon vuonna 2023 myönnettyjen määrärahojen mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -