Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 41


 

Lisämäärärahan hakeminen investointeihin (aseman pysäköintialueen päällystys)

 

Tekninen lautakunta 27.04.2023 § 45 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Aseman pysäköintialueen peruskorjaus on yhteishanke Väyläviraston ja Oriveden kaupungin kesken ja kustannusjako hankkeessa on: Kaupunki 50 %, Väylävirasto 50 %.

 

Hankkeen loppuunsaattaminen keskeytettiin loppuvuodesta 2022, koska jäljellä on lähinnä hankkeen päällystämistyöt ja rakennusurakan viimeistelytöiden loppuunsaattaminen sekä kohteen suunnitteluun ja rakennuttamiseen liittyvät laskuttamattomat työt.

 

Kustannusarvio lopputöistä (Oriveden kaupungin osuus):

 

-          päällystystyöt 27.000 54.000 € (kokouksessa tehty muutos)

-          rakennusurakan loppuunsaattaminen 6.000 €

-          rakennuttaminen 10.000 €

-          suunnittelu 1.000 €

 

 Yhteensä: 44.000 71.000 € (kokouksessa tehty muutos)

 

Oriveden kaupungin teknisen lautakunnan vuoden 2023 talousarvion investointiosassa ei ole varattuna vuodelle 2023 määrärahaa aseman pysäköintialueen loppuunsaattamiseen.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että ne myöntäisivät 44.000 €:n määrärahan vuodelle 2023 aseman pysäköintialueen urakan loppuunsaattamiseen.

Teknisen johtajan kokouksessa tekemä muutos päätösehdotukseen:
Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että ne myöntäisivät 71.000 €:n määrärahan vuodelle 2023 aseman pysäköintialueen urakan loppuunsaattamiseen.

Oriveden kaupunki laskuttaa Väylävirastolta 50 % päällystystöiden kustannuksista.

Oriveden kaupunki pyytää Väylävirastolta kirjallisen vahvistuksen laskutusmenettelystä, että Väylävirasto maksaa laskutettaessa 50 %:n osuutensa päällystystöiden kustannuksista.
 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnallistekniikan päällikkö Mika Kuivanen oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

- - - - - - - - - - - - - - -

 

Kaupunginhallitus 15.05.2023 § 104 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää vuoden 2023 talousarvion investointiosan julkiseen käyttöomaisuuteen 71.000 euron lisämäärärahan aseman pysäköintialueen urakan loppuunsaattamiseen sekä 35 500 euron investointitulon Väyläviraston rahoitusosuutena hankkeeseen.

Oriveden kaupunki pyytää Väylävirastolta kirjallisen vahvistuksen laskutusmenettelystä, että Väylävirasto maksaa laskutettaessa 50 %:n osuutensa päällystystöiden kustannuksista.

Lisämääräraha katetaan tarvittaessa lyhytaikaisella lainanotolla.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Matti Vesava oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -

 

 

Kaupunginvaltuusto 19.06.2023 § 41  

211/02.02.00.04/2023  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää myöntää vuoden 2023 talousarvion investointiosan julkiseen käyttöomaisuuteen 71.000 euron lisämäärärahan aseman pysäköintialueen urakan loppuunsaattamiseen sekä 35 500 euron investointitulon Väyläviraston rahoitusosuutena hankkeeseen.

Oriveden kaupunki pyytää Väylävirastolta kirjallisen vahvistuksen laskutusmenettelystä, että Väylävirasto maksaa laskutettaessa 50 %:n osuutensa päällystystöiden kustannuksista.

Lisämääräraha katetaan tarvittaessa lyhytaikaisella lainanotolla.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Matti Vesava oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -