RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 80
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvion investointiosan käyttösuunnitelmien muutos / tekninen lautakunta (Paloasema/Vuokkokujan päiväkoti)
Tekninen lautakunta 31.08.2023 § 80
401/02.02.00.04/2023
Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava
Oriveden kaupungin tekniikka- ja ympäristöpalvelukeskuksen / tilapalvelun talousarvion investointiosassa vuodelle 2023 on varattuna 50.000 € päiväkotien leikkipihojen kunnostukseen. Tänä vuonna on aloitettu Vuokkokujan pihan 1-vaiheen peruskorjaustyöt, jotka kilpailutettiin ja urakoitsija (Apupapu) valittiin toukokuussa 2023. Urakan ulkopuolelle jätettiin kohteet uudet leikkivälineet, tarvittavat sisäaidat ja portit ja niiden asennus, jotka olivat rakennuttajan erillishankintoja.
Lisäksi Vuokkokujan päiväkodille oli jo aiemmin tehty sisäilma- ja kosteuskartoitus, joiden pohjalta rakennusta oli saneerattava, jotta työskentely- ja oleiluolosuhteet rakennuksen sisällä paranevat oleellisesti.
Koska rakennuksen korjauksiin ja saneeraukseen varatut määrärahat eivät riitä kattamaan kaikkia kohteeseen kohdistuvia kustannuksia, hankkeisiin tulee siirtää määrärahaa jostain muusta tilapalvelun kohteesta ja tällainen kohde on paloasema. Paloaseman kalustotilan lattian remonttiin on varattuna vuodelle 2023 100.000 €, mutta saatujen tarjousten perusteella tarvittava summa koko hankkeelle on noin 20.000 €.
Toimivalta Hallintosääntö 85 §
Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää siirtää tekniikka- ja ympäristöpalvelukeskuksen talousarvion investointiosan Paloaseman kalustotilan lattian korjauksesta 65.000 € Vuokkokujan pihan ja rakennuksen saneeraukseen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |