Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 81


 

Lausuntopyyntö Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2023

 

Tekninen lautakunta 31.08.2023 § 81  

204/00.01.07/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Pirkanmaan ELY-keskus on julkaissut Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelman vuodelle 2023 29.3.2023 ja suunnitelmaa on vielä päivitetty 7.6.2023 ja 2.8.2023. Suunnitelmassa esitetään valtion perusväylänpidon rahoituksella toteutettavat alueen keskeiset tienpitotoimenpiteet vuonna 2023 sekä joukkoliikenteen järjestämiseen liittyvät asiat ELY-keskuksen vastuualueella. Lisäksi suunnitelmassa luodaan katsaus tienpitoa ja liikennettä ohjaaviin alueellisiin linjauksiin sekä niihin vaikuttaviin taustatekijöihin. Suunnitelmassa nostetaan esille vuosittain myös muita ajankohtaisia liikenteeseen liittyviä asioita.

 

Oheisesta linkistä pääsee tutustumaan suunnitelmaan: Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2023

 

Vuonna 2023 perusväylänpidon rahoitusta on 41,757 miljoonaa euroa (vuosi 2022 45.543 miljoonaa euroa) ja lisäksi edelliseltä vuodelta siirtyvää rahoitusta on käytössä noin 6,4 miljoonaa euroa. Lisäksi Pirkanmaalle on osoitettu lisärahoitusta lisätalousarviossa 0,9 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 tienpitoon määrärahavähennys on arvioitu olevan Pirkanmaalla noin 5,5 miljoonaa euroa.

 

Kustannusten raju nousu vaikuttaa myös hankkeisiin ja esim. maanrakennusindeksi kasvoi 14 % edelliseen vuoteen verrattuna ja kustannustason nousu on ennustettu jatkuvan edelleen.

 

Pirkanmaan ELY-keskuksen toimintaa ohjaa Liikenne12-suunnitelma ja vaikka valtion rahoituskehykset eivät vastaakaan Liikenne12-suunnitelmaa, niin ohjaa se kuitenkin rahoitusten kohdentamista.

Tulevien vuosien perusväylänpidon rahoitusjaosta päättää Väylävirasto. Valtion kehysten mukaan rahoitusta ei tulevinakaan vuosina riittäisi parantamisinvestointeihin, mutta nähtäväksi jää, miten Liikenne12-suunnitelman ja kehysten välinen ristiriita ratkaistaan.

 

Yksityisteiden avustuksiin on osoitettu tälle vuodelle n. 890.000 € ja viime vuodelta sitä siirtyi tälle vuodelle 3.950.000 € ja lisäksi huoltovarmuuden ja kotimaisen puun saatavuuden varmistamiseksi on Pirkanmaalle osoitettu 770.000 €.

 

Oriveden kaupungin kannalta tärkeimmät investoinnit 2023:

 

Vuodelta 2022 jatkuu VT 9:n remontin sekä VT 9:n kevyen liikenteen sillan uusimisen loppuunsaattaminen.

 

Asematien peruskorjaus ja kevyen liikenteen väylän rakentaminen Asematien viereen.

 

Teiden kunnossapito ja korjaus:

 

Vuonna 2023 osoitetaan jonkin verran lisärahoitusta sorateiden sorastuksiin, rakenteellisiin korjauksiin ja pintakunnon parantamiseen normaalin hoidon lisäksi. Muutoin sorateiden kuntoa ei ole varaa Pirkanmaan ELY-keskuksen mukaan parantaa paitsi alueurakoissa sopimuksiin sisältyvillä paikallisilla kelirikkokorjauksilla.

 

Teiden suunniteltu päällystysmäärä on vuonna 2023 noin 150 km kun se oli vuonna 2022 190 km ja vuonna 2021 250 km. Vuotuinen rappeutuminen edellyttäisi Pirkanmaalla noin 350 km:n korjaamista vuosittain. Hintojen nousun takia päällystysmäärä voi Pirkanmaallakin vähentyä ja suunnitelmaa on tarkistettu vielä kesällä 2023.

 

Vertailun vuoksi voidaan kertoa, että vuoden 2022 alussa huonokuntoisia päällystettyjä osuuksia oli 570 km, vuoden 2023 alussa 648 km ja ensi vuonna niitä ennustetaan olevan noin 720 km. Päällystettyjä teitä Pirkanmaalla on noin 3500 km.

 

Jalankulku- ja pyöräilyteiden korjauksia tehdään Pirkanmaalla vain noin 7 km vuonna 2023, joka on todella vähän.

 

Investointi- ja kehittämishankkeet:

 

Pirkanmaan kehittämishanke-ehdokkaissa on ensimmäisenä mainittu VT 9 Tampere-Orivesi 1. vaihe (Alasjärvi-Käpykangas) ja investointilistan toteutuskorien ulkopuolelle jääneissä ELY-keskuksen priorisoimissa kärkihankkeissa ensimmäisenä on VT 9 Tampere-Orivesi 2. vaihe (Käpykangas-Orivesi). Nämä hankkeet ovat Oriveden kaupungille erittäin tärkeitä hankkeita ja koska VT 9 väli Tampere-Orivesi mainitaan aina yhtenä tärkeimmistä valtakunnallisista hankkeista koko liikenteelle ja sen vetävyydelle, niin sitä suuremmalla tahtotilalla hanke kokonaisuudessaan tulee saada ykkösprioriteetiksi Pirkanmaalla teiden kehittämisessä ja parantamisessa.

 

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta on lausunut Pirkanmaan liitto ja heidän suurin huolensa on edelleen rahoituksen saaminen teiden korjaukseen ja kunnostukseen. Tätä asiaa he ovat ajaneet jo monta vuotta ja tähän samaan huoleen voi yhtyä myös Oriveden kaupunki.

 

Toimivalta Hallintosääntö 29 §

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää lausua Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta vuodelle 2023 seuraavaa:
1) Oriveden kaupunki on erittäin huolissaan siitä, että teiden kunnossapitoon (teiden päällystäminen, kunnossapito, sorateiden kunnossapito, sillat ja rummut korjaus ja uusinta, yksityistiet) valtiolta saadut määrärahat ovat koko ajan vähentyneet. Teiden rapautuminen ja korjausvelan kasvu vaikuttaa koko yhteiskuntaan negatiivisesti ja aiheuttaa kansantaloudellekin suuria ongelmia.
2) VT 9 on valtakunnallisestikin tärkeä väylä koko Suomessa ja sen korjaus ja uudistaminen välillä Tampere-Orivesi tulee olla Pirkanmaan kärkihankkeita kokonaisuudessaan.
3) Pirkanmaan ELY-keskukselle valtion myöntämät määrärahat esim. yksityisteihin tulisi jakaa vuosittain kokonaisuudessaan ja ilmoittaa mm. erillisellä kirjeellä, jos rahaa on vielä saatavilla eri vuosina eri hankkeisiin.
4) erityiskohteisiin luvatut määrärahat on ilahduttava asia ja sitä mallia tulisi jatkaa myös tulevina vuosina.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

- - - - - - - - - - - - - - -