Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 74


 

Viemäritukos ja sen korvauskäsittelyt: Ampujantienalue

 

Tekninen lautakunta 24.03.2022 § 20 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Ampujantien alueelta soitettiin kaupungin vikapäivystykseen illalla 25.1.2022, että siellä sijaitsevan kiinteistön alakerran tiloihin on päässyt viemärivettä. Kohteeseen tilattiin välittömästi viemäreiden aukaisemiseen erikoistunut yritys, Suomen Jätevesipalvelut Oy, joka samaisen illan aikana aukaisi tukkeutuneet viemärilinjat ja viemärilinjan ja talolinjan liittymiskaivon. Seuraava aamuna 26.1.2022 tuli paikalle Oriveden kaupungin tilaamana Delete Oy pesemään, huuhtelemaan ja desinfioimaan viemäriveden kanssa tekemissä olevat alakerran tilat.

 

Tekninen johtaja ilmoitti tapahtuneesta kaupungin vakuutuksia hoitavalle

Söderberg Partners Oy:lle, joka ilmoitti sitten asiasta Oriveden kaupungin vakuutusyhtiölle Pohjola Vakuutus Oy:lle. Lisäksi tekninen johtaja soitti asiasta Tampereen kaupungin asumisterveysyksikköön ja kertoi tapahtuneesta.

 

Tekninen johtaja tilasi paikalle vesivahinkoihin erikoistuneen Vesivahinkotekniikka VVT Oy:n ja he tulivat paikalle tekemään kohteeseen tarkastuksen. Pohjola Vakuutus Oy hyväksyi ko. firman tekemään tarkastuksen. Rapotti tarkastuksesta on esityslistan liitteenä kokoukseen osallistuville.

 

Oriveden kaupunki on kaikenlaisissa vakuutuksiin liittyvissä asioissa käyttänyt tällaisiin asioihin erikoistunutta Söderberg Partners Oy:tä ja niin tässäkin tapauksessa. He esittivät asian vähän edistyessä, että kaupunki pyytäisi Claims Link Oy:tä avustamaan asian eteenpäinviemisessä ja käsittelyssä ja näin tehtiin.

 

Oriveden kaupungin tekniikka- ja ympäristöpalvelukeskus on lisäksi selvitellyt asiaa muuten liittyviä tekijöitä eli mm. sen, että kiinteistö, joka kärsi vahinkoja, oli liittynyt Oriveden Vesiosuuskunnan viemäriin vuonna 1973 ja että kaupunki oli saneerannut omat viemäriputkensa vuonna 2005, jolloin vanhan viemäriputken sisään oli laitettu muovinen pinnoitus ja näin ollen parannettu ja jatkettu kunnallisten viemärijohtojen ikää ja kuntoa oleellisesti.

 

Kiinteistössä, jonka alakertaan viemärivedet menivät, on tehty pintojen avauksia ja rakenteiden laajoja kuivatuksia Vesivahinkotekniikka VVT Oy:n toimesta ja kohteen omistajalle on järjestetty väliaikainen asunto kaupungin vuokratalokiinteistöstä.

 

Kohteen omistaja on esittänyt kaupungille toistaiseksi korvausvaateen ylimääräisestä sähkön kulutuksesta kohteessa, koska kohteen kuivauslaitteiden sähkö otetaan hänen sähkömittarinsa kautta. Lisäksi hän on esittänyt matkakustannuskorvauksen siltä ajalta kun hän joutui asumaan muualla ja kulkemaan sieltä töissä. Muita kirjallisia korvausvaateita hänellä ei tällä hetkellä ole.

 

Claims Link Oy on antanut lausunnon kohteen tapahtumista ja tämä on esityslistan liitteenä kokoukseen osallistuville.

 

Pohjola Vakuutus Oy:ltä ei kaupunki ole vielä saanut virallista päätöstä mahdollista vahinkojen korvaamisista, mutta tästä on alustavaa tietoa Claims Link Oy:n lausunnossa.

 

Viemäreiden tukkeutumisia tapahtuu aina silloin tällöin ja tukkeutumisen syy voi olla hyvin erilainen. Se, katsotaanko tukkeutumisen tapahtuneen hitaasti vai yhtäkkisesti on vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan ratkaiseva tekijä vahinkojen korvaamisessa. Viemärivesien pääsy esim. tässä tapauksessa alakerran tiloihin on teknisen johtajan mielestä tapahtunut nopeasti, koska ei muutoin voi ajatella, että jätevesi olisi laajalti levinnyt alakerran tiloihin ilman, että sitä ei kohteen omistajakaan olisi huomioinut.

 

Tekninen johtaja selvittää asiaa lautakunnalle kokouksessa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:
1) käsitellä Ampujantien alueella sijaitsevan kiinteistön alakertaan tulleen jäteveden ja siihen liittyvät tarkastusraportin ja Claims Link Oy:n lausunnon.
2) pyytää Claims Link Oy:tä tai vastaavaa (kokouksessa tehty lisäys) avustamaan Oriveden kaupunkia vahingon kärsineen kiinteistön vahinkokorvausten määrän ja suuruuden arvioinnissa.
3) että jos Pohjola Vakuutus Oy:n päätös vahingon korvauksista on kielteinen, tehdä siitä valitus sillä perusteella, että Oriveden kaupunki katsoo, että tapahtunut viemäriveden pääsy kiinteistön alakertaan on selväksi nähtävissä hetkelliseksi ja nopeaksi tapahtumaksi ja näin ollen korvattavaksi katsottavaksi tapahtumaksi.
4) maksaa vahinkoa kärsineen kiinteistön omistajalle ylimääräisestä sähkön kulutuksesta koituneet korvaukset sekä työmatkakorvaukset siltä ajalta kun hän kulkenut töihin väliaikaista majoituspaikasta työmaalle ja takaisin.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -

 

Tekninen lautakunta 31.08.2023 § 74  

205/14.05.02/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Oriveden kaupunki / tekniikka- ja ympäristöpalvelukeskus on saanut Pohjola Vakuutus Oy:ltä kielteisen korvauspäätöksen (liite nro 1 kokoukseen osallistuville) vakuutusasiassa EK22-010441-2, jossa kaupunki haki korvausta Ampujantiellä 25.1.2022 tapahtuneesta viemärivahingosta.

 

Oriveden kaupungin tekniikka- ja ympäristöpalvelukeskus / tekninen johtaja on lähettänyt 19.10.2022 Pohjola Vakuutus Oy:lle päätökseen liittyvän muutoksenhakukirjeen (liite nro 2 kokoukseen osallistuville). Tähän vakuutusyhtiön korvauspäätökseen liittyvään muutoksenhakuun Pohjola Vakuutus Oy on vastannut (liite nro 3 kokoukseen osallistuville) jälleen kieltävästi, eli edelleenkään he eivät ole valmiita korvaamaan Oriveden kaupungille 25.1.2022 tapahtuneesta viemärivahingosta kaupungille osoitettuja kuluja.

 

Tekninen johtaja on tämän jälkeen ollut kirjallisesti yhteydessä Fine Vakuutuslautakuntaan ja lähettänyt heille kaiken sen materiaalin, mitä asiasta on kertynyt ja pyytänyt heitä ns. puolueettomana elimenä tutkimaan tarkasti tapausta ja antamaan siitä ratkaisunsa.

 

Fine Vakuutuslautakunta on tältä pohjalta kuultuaan Pohjola Vakuutus Oy:tä (liite nro 4 kokoukseen osallistuville) antanut 23.5.2023 ratkaisusuosituksensa (liite nro 5 kokoukseen osallistuville), jonka lopputuloksessa Vakuutuslautakunta toteaa:

”Todetuin perustein ja käytettävissään olevin selvityksen perusteella Vakuutuslautakunta pitää asiassa annettua korvauspäätöstä vakuutusehtojen mukaisena eikä suosita sitä muutettavaksi”.

 

Toimivalta Hallintosääntö 29 §

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:
1) merkitä tässä vaiheessa tietoonsa Pohjola Vakuutus Oy:n ja Fine Vakuutuslautakunnan päätökset Ampujantien alueella tapahtuneen viemäritukoksen korvausasioista
2) jatkaa korvausasian selvittelyä ja palata sen jälkeen asian käsittelyyn
.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -