RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oriveden Palvelutalosäätiön erityistakauksen vanhenemisajan katkaiseminen
Kaupunginhallitus 21.08.2023 § 185
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Nordea Bank Oyj on lähettänyt 4.8.2023 saapuneen ilmoituksen Oriveden Palvelutalosäätiön erityistakauksen voimassaolon vanhenemisajan katkaisemisesta.
Ilmoitus koskee Oriveden Palvelutalosäätiön lainaa 132920-00022010, jonka takauksen uudistamisesta tulee 9.12.2023 kuluneeksi 10 vuotta. Takauksia koskee yleinen 10 vuoden vanhenemisaika, josta velkojan on takauksen voimassaolon takaamiseksi takaajaa muistutettava.
Oriveden kaupunki on antanut omavelkaisen takauksen Oriveden Palvelutalosäätiölle lainaan, jota 3.8.2023 on maksamatta 336.000 euroa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi Oriveden Palvelutalosäätiön erityistakauksen vanhenemisajan katkaisemista koskevan Nordea Bank Oyj:n ilmoituksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginvaltuusto 18.09.2023 § 59
440/02.05.03.00/2023
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi Oriveden Palvelutalosäätiön erityistakauksen vanhenemisajan katkaisemista koskevan Nordea Bank Oyj:n ilmoituksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginvaltuutetut Anna Manner ja Markku Kallio poistuivat esteellisinä (yhteisöjäävejä) paikaltaan asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Anna Manner: läheinen on Oriveden Palvelutalosäätiön hallituksen jäsen
Markku Kallio: Oriveden Palvelutalosäätiön hallituksen puheenjohtaja.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |