RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 210
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oriveden Palvelutalosäätiön sääntöjen muuttaminen
Kaupunginhallitus 09.10.2023 § 210
489/00.01.01.00/2023
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Oriveden Palvelutalosäätiön sääntöjen 4 §:n mukaan "Säätiön omaisuutta ja asioita hoitaa ja sitä edustaa viisijäseninen hallitus, johon Oriveden kaupunginhallitus valitsee toimikaudekseen (kaksi vuotta) kaksi varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet ja samaksi ajaksi Suomen Punaisen Ristin Oriveden Osasto ja Oriveden Sotaveteraanit ry kukin yhden varsinaisen jäsenen ja hänelle henkilökohtaiset varajäsenet".
Oriveden Sotaveteraanit ry on päättänyt lakkauttaa toimintansa 31.12.2023, joten Palvelutalosäätiön sääntöjä tulee tämän vuoksi päivittää. Sääntöjen päivittämisen yhteydessä on käyty neuvottelu Oriveden Seurakunnan osallistumisesta Oriveden Palvelutalosäätiön hallitukseen.
Oriveden Seurakunta on 23.8.2023 kirkkoneuvoston kokouksessa hyväksynyt lähtevänsä mukaan Oriveden Palvelutalosäätiön hallitukseen kahdella jäsenellä, jotka seurakunta valitsee.
Edellä olevan perusteella Oriveden Palvelutalosäätiö esittää sääntöjensä 4 §:n muuttamista seuraavasti: ”Säätiön omaisuutta ja asioita hoitaa ja sitä edustaa kuusijäseninen hallitus, johon Oriveden kaupunginhallitus valitsee toimikaudekseen (kaksi vuotta) kaksi varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet ja samaksi ajaksi SPR:n paikallisjärjestö valitsee kaksi varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä Oriveden seurakunta valitsee kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.
Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikaudekseen.”
Oriveden Palvelutalosäätiöön kuuluvilta kaikilta osapuolilta tulee saada hallituksen päätös sääntöjen muuttamisesta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Oriveden Palvelutalosäätiö sr:n sääntömuutoksen selosteosan mukaisesti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Viljanen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heidi Jakara poistuivat esteellisinä (yhteisöjäävejä) kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana tämän pykälän aikana toimi kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Ilkka Hjerppe.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |