Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 207


 

Uusiutuvat energiamuodot elinvoiman näkökulmasta / Biokaasulaitos -hanke

 

 

Elinvoimajaosto 23.11.2022 § 41 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Tuija Aro

 

Kiinnostus uusiutuvia energiamuotoja kohtaan on entisestään kasvanut Ukrainan sodan seurauksena syntyneen energiakriisin myötä. Energian hintojen nousu on lyhentänyt investointien takaisinmaksuaikoja, mikä on osaltaan lisännyt kiinteistönomistajien kiinnostusta edes osittaiseen energiaomavaraisuuteen.

 

Kaupunkia uusiutuvissa energiamuodoissa kiinnostaa ekologinen kestävyys ja vastuullisuus mutta myös taloudellinen näkökulma. Taloudellinen hyöty voidaan saada omasta edullisesta energiatuotannosta tai esim. kiinteistöveroina ulkopuolisen toimijan omistamista kohteista.

 

Orivedellä on jo tehty useita valtuustoaloitteita aurinkopaneelien asentamisesta kaupungin kiinteistöjen katoille. Aurinkopaneelit tuottavat edullista sähköä kiinteistöjen tarpeisiin ja auttavat samalla kaupunkia saavuttamaan Hinku-tavoitteitaan.  Elinvoimajaoston järjestämällä tutustumismatkalla Urjalan tuulivoima-alueelle kuultiin tuulivoiman hyödyntämisen haasteista ja hyödyistä kunnan näkökulmasta. Jätevesien käsittelyn yhteydessä syntyvän biokaasun hyödyntämistä Orivedellä ei ole selvitetty ja siinä saattaakin piillä mielenkiintoinen tulevaisuuden mahdollisuus tuottaa sähköä ja lämpöä. 

 

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Tuija Aro

 

Päätösehdotus Kuullaan esitykset uusiutuvista energiamuodoista ja käydään lähetekeskustelu.

 

Päätös Elinvoimajaosto esittää kaupunginhallitukselle, että
1. tehdään esiselvitys isomman mittakaavan aurinkoenergian rakentamismahdollisuuksista. Esiselvityksessä tarkastellaan aurinkoenergian hyötysuhde ja toteutusmahdollisuudet Orivedellä.
2. tehdään hankemahdollisuuksien esiselvitys jätevesien käsittelyn yhteydessä syntyvän biokaasun hyödyntämisestä.

Lisäksi pyydetään puolustusvoimilta lausunto tuulivoiman toteuttamisen rajoitteista Orivedellä. Selvitetään asiaa myös maakuntaliitolta.

 

 

Kaupunginhallitus 11.04.2023 § 80 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

 

  Jätevesien käsittelyn yhteydessä syntyvän biokaasulaitoksen hankesuun-nittelusta on käyty keskustelua paikallisen asiantuntijan kanssa ja häneltä on pyydetty tarjous asiaa koskevasta esiselvityksestä.

 

 Korri & co oy:n tarjous asiantuntijapalvelusta on liitteenä kokoukseen osallistuville työtilassa. Koska tarjous sisältää yrityksen liikesalaisuuksia, sitä ei viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24.2 §:n 20-kohdan perusteella liitetä esityslistaan ja pöytäkirjaan.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy Korri & co oy:n tarjouksen biokaasulaitoksen esiselvityksen laatimisesta.

 

Päätös Keskustelun aikana kaupunginhallituksen jäsen Sami Kymäläinen esitti, ettei esiselvitystä aloiteta sen kustannusten vuoksi. Touko Sikala kannatti Sami Kymäläisen tekemää esitystä.

Suoritetussa kättennostoäänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotusta kannattivat kaupunginhallituksen jäsenet Jussi Viljanen, Ilkka Hjerppe, Anne Kahelin, Anna Manner, Eliisa Suhonen, Maija Ylistalo ja Timo Raita-aho. Sami Kymäläisen tekemää esitystä kannattivat kaupunginhallituksen jäsenet Sami Kymäläinen ja Touko Sikala.

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin äänin 7-2.

Merkittiin, että Erkki Korri Korri & co oy:stä sekä elinvoimajohtaja Tuija Aro ja tekninen johtaja Matti Vesava olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.

- - - - - - - - -

 

 

Elinvoimajaosto 05.10.2023     

555/14.04.00/2022  

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Korri&Co Oy:n on laatinut raportin, jossa tarkastellaan mahdollista Oriveden kaupungin jätevedenpuhdistamon biokaasulaitosinvestointia.

Raportti sisältää seuraavat asiat:

Taustatietoa Tähtiniemen jätevedenpuhdistamosta

 

Ongelmat nykyisessä prosessissa

• Logistiikka

• Ravinnehuuhtoumat

• Pikakompostorin toiminta

• Kustannukset

 

Biokaasulaitos

• Biokaasulaitoksen syöte

• Biokaasulaitoksen sijoittuminen

• Biokaasulaitoksen prosessikaavio

• Biokaasulaitoksen tuotto

• Biokaasun hyödyntäminen

• Mädätysjäännös

• Biokaasulaitoksen käyttökustannukset

• Biokaasulaitoksen mahdollistamat kustannussäästöt

 

Investointi biokaasulaitokseen

• Investointituet

• Investointilaskelma

 

Vaihtoehto omalle biokaasulaitokselle

• Biokaasulaitoksen tarjoaminen ulkopuoliselle operaattorille

• Puhdistamolietteen kuljetus muualle

 

Kaupungin edustajat (kaupunginjohtaja, tekninen johtaja, puhdistamon hoitaja) ja Korri&Co Oy:n edustaja kävivät tutustumassa Forssan jätevedenpuhdistamoon 25.9.2023, jossa on yli 20 vuotta tehty puhdistamolietteestä biokaasua. Vierailun sisällöstä kerrotaan kokouksessa.

 

Kokoukseen on kutsuttu osallistumaan tähän asiaan Teams:in kautta kaupunginhallitus ja tekninen lautakunta.                           

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Elinvoimajaosto päättää
1. kuulla Korri&Co Oy:n laatiman raportin esittelyn, jossa tarkastellaan mahdollista Oriveden kaupungin jätevedenpuhdistamon biokaasulaitosinvestointia.
2. esittää että kaupunginhallitus nimeää asian jatkovalmistelua varten työryhmän, jossa on edustus tekniikka ja ympäristöpalvelukeskuksesta, elinvoimapalveluista, talous- ja hallintopalveluista sekä luottamushenkilöedustus.
3. esittää kaupunginhallitukselle, että työryhmän tehtävänä on Korri&Co Oy:n raporttia hyödyntäen valmistella mahdollisen biokaasulaitosinvestoinnin toiminnalliset, taloudelliset ja ympäristönäkökulmat. Työryhmän valmistelun perusteella tekninen lautakunta ja kaupunginhallitus ottavat kantaa, esitetäänkö biokaasulaitoksen investointia valtuustolle siten, että se rakennettaisiin Tähtiniemen jätevedenpuhdistamolle. Investointi voisi olla mahdollinen aikaisintaan vuonna 2025 ja investoinnin toteuttaminen edellyttää asian käsittelyä talousarviossa.
4. esittää kaupunginhallitukselle, että työryhmän valmistelussa tulee selvittää investointituki, joka on Korri&Co Oy:n raportin mukaan edellytys sille, että hanke olisi kannattava.
5. esittää, kaupunginhallitukselle, että työryhmän esitys tulee valmistua 30.4.2024 mennessä.
6. esittää kaupunginhallitukselle, että työryhmällä on oikeus käyttää ulkopuolista asiantuntijaa asian valmistelussa.

 

Päätös Esittelijä muutti päätösehdotuksen kohtaa 5 seuraavasti: esittää kaupunginhallitukselle, että työryhmän esitys tulee valmistua 31.3.2024 mennessä.

 

 Päätösehdotus hyväksyttiin muutetun ehdotuksen mukaisesti.

 

 - - - - - - - - -

 

Kaupunginhallitus 09.10.2023 § 207  

555/14.04.00/2022  

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Toimivalta Hallintosääntö § 23 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Koska elinvoimajaosto käsittelee asian kokouksessaan 5.10.2023, annetaan jaoston esitykseen perustuva kaupunginjohtajan päätösehdotus vasta kaupunginhallituksen kokouksessa.

 

 

 Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemä päätösehdotus:

 

  Kaupunginhallitus päättää

 

  1. hyväksyä elinvoimajaoston ehdotuksen.

 

  1. nimetä asian valmistelua varten työryhmän seuraavasti; puheenjohtaja tekninen johtaja, varapuheenjohtaja kunnallistekniikan päällikkö, viranhaltijajäsenet; talous- ja hallintojohtaja, elinvoimajohtaja (varalla yrityskoordinaattori), kaavoituspäällikkö sekä ympäristöinsinööri. Luottamushenkilöedustajiksi teknisen lautakunnan puheenjohtaja (varalla varapuheenjohtaja), ympäristölautakunnan puheenjohtaja (varalla varapuheenjohtaja), elinvoimajaoston puheenjohtaja (varalla varapuheenjohtaja). Työryhmä kutsuu itselleen sihteerin.

 

  1. lisätä työryhmän tehtäväksi selvittää ympäristölupaviranomainen ja lupaprosessi sekä arvio sen kestosta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Korri & Co Oy:n toimitusjohtaja Erkki Korri, tekninen johtaja Matti Vesava, puhdistamon hoitaja Markku Suhonen, ympäristöinsinööri Marjo Saarinen ja kaavoituspäällikkö Antti Kivikko olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin tauon ajaksi tämän pykälän käsittelyn jälkeen kello 16.56-17.11.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -