Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 240


 

Lisämäärärahan hakeminen investointeihin / MAL yhteistyöhankkeet: Paltanmäen ylikulkusilta, Asematien saneeraus + kevyen liikenteen väylä sekä vesi- ja viemärijohtojen uusiminen ja aseman pysäköintialueen saneerauksen loppuunsaattaminen

 

Tekninen lautakunta 26.10.2023 § 100 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Paltanmäen ylikulkusillan rakentaminen venyi vuoden 2023 puolelle, koska hanketta ei pystytty loppuunsaattamaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vuonna 2022. Syitä tähän oli mm. sillan rakenteiden muutos- ja korjaustyöt, joita ei talvikaudella 2022-2023 voitu tehdä.

 

Silta saatiin kuitenkin valmiiksi elokuussa 2023, mutta vielä viikolla nro 42 tehtiin joitain sillan päällystykseen liittyviä töitä. Nämä työt oli sovittu tehtäviksi näin sillan vastaanottotarkastuksessa.

 

Sillan valmistuminen vasta tänä vuonna aiheutti sen, että kaikkia hankkeeseen liittyviä maksupostejakaan ei maksettu urakoitsijalle ennen kuin työt on saatu tehdyiksi ja vaikka hankkeen konsultilta saatiin keväällä 2023 arvio / laskelma siitä, kuinka paljon kustannuksia tulee kaupungille vuodelle 2023, laskelma ei ollut täysin oikea, vaan lisärahantarve koko kaupungin urakkaan on vielä 122.000 €.

 

Aseman pysäköintialueen loppuunsaattaminen ajoittautui myös vuodelle 2023, koska esim. pihan päällystystyöt voitiin tehdä vasta kesällä 2023 ja lisäksi kohteen viimeistelytöitä ja pysäköintialueen maalaukset tehtiin päällystämisen jälkeen. Näiden töiden kustannukset jakautuvat siten, että Oriveden kaupungin osuus on 50 % kustannuksista ja Väyläviraston osuus 50 % kustannuksista. Lisämäärärahatarve näille töille on 28.400 €.

 

Asematien peruskorjaus ja kevyen liikenteen väylän rakentaminen Asematien viereen on yhteishanke Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa. Lisäksi ennen hankkeen kilpailutusta Oriveden kaupungin tekniikka- ja ympäristöpalvelukeskus havaitsi, että Asematien alueella olevat vesi- ja viemärijohdot ovat niitä vanhimpia mitä kaupungilla on ja ne on syytä uusia Asematien peruskorjauksen yhteydessä.

 

Vesi- ja viemärijohtojen uusiminen osoittautui todella haastavaksi ja monin tavoin hankalaksi hankkeeksi, koska uusimisalue on vanhaa järvenpohjaa ja vanhatkin johdot kulkivat erittäin syvällä, jopa neljän (4) metrin syvyydessä (pohjavesi alueella kahdessa (2) metrissä). Työn toteutus on vaatinut hyvin monenlaista suunnittelua, harkintaa, vaihtoehtojen miettimistä ja lopulta tehtyjä toimenpiteitä. Ja koska vesi- ja viemärijohtojen uusiminen on täysin Oriveden kaupungin oma hanke, kustannukset näistä töistä kuuluu kaupungille (muilta osin jako on 50-50 kaupungin ja Pirkanmaan ELY-keskuksen välillä).

 

Lisämäärärahatarve Asematien ja sen viereen tulevan kevyen liikenteen väylän ja erityisesti vesi- ja viemärijohtojen uusimiseen alueella on 525.000 €.

 

Kunnallistekniikan päällikkö selvittää kokouksessa ja hanketta ja lisämäärärahatarvetta.

 

Toimivalta Hallintosääntö 88 §

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että ne myöntäisivät Paltanmäen ylikulkusillan loppuunsaattamisen 122.000 €:n, aseman pysäköintialueen loppuunsaattamiseen 28.400 €:n ja Asematien peruskorjaukseen ja Asematien viereen tulevan kevyen liikenteen väylän rakentamiseen ja Asematien alueen vesi- ja viemärijohtojen uusimiseen 525.000 €:n lisämäärärahan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnallistekniikan päällikkö Mika Kuivanen oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -

 

Kaupunginhallitus 13.11.2023 § 240  

545/02.02.00.04/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto myöntää vuoden 2023 talousarvion invesointiosan

1. julkiseen käyttöomaisuuteen 300.400 euron ylitysoikeuden ja

2. vesihuoltolaitokseen 375.000 euron ylitysoikeuden.

Ylitysoikeudet katetaan pitkäaikaista lainanottoa lisäämällä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Matti Vesava ja kunnallistekniikan päällikkö Mika Kuivanen olivat asiantuntijoina paikalla tämän asian käsittelyn aikana.