Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 241


 

Lisämäärärahan hakeminen investointeihin / katuvalaistuksen uusiminen

 

Tekninen lautakunta 26.10.2023 § 101 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Teknisellä lautakunnalla on varattuna vuodelle 2023 35.000 € katuvalaistuksen uusimiseen. Tänä vuonna on kuitenkin ollut tarvetta uusia laajemmalti katuvalaistusta ja mm. kaivaa katuvalaistuksen kaapeleita maastoon korvaamaan ilmajohtoja.

 

Katuvalaistuksen uusiminen maksaa pitkässä juoksussa tietty itsensä takaisin kun energiantarve vähenee uusien led-lamppujen avulla ja myös huoltotarve pienenee oleellisesti.

 

Lisämäärärahatarve on 40.000 €.

 

Toimivalta Hallintosääntö 88 § 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että ne myöntäisivät 40.000 €:n lisämäärärahan katuvalaistuksen uusimiseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnallistekniikan päällikkö Mika Kuivanen oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -

 

Kaupunginhallitus 13.11.2023 § 241  

546/02.02.00.04/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto päättää myöntää vuoden 2023 talousarvion investointiosan julkiseen omaisuuteen 40.000 euron ylitysoikeuden.

Ylitysoikeus katetaan pitkäaikaista lainanottoa lisäämällä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Matti Vesava ja kunnallistekniikan päällikkö Mika Kuivanen olivat asiantuntijoina paikalla tämän asian käsittelyn aikana.