RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 105
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Liite nro 1 kiinteistökohtaisen keräysalueen nykytilanne | ||
Liite nro 2 esitetty uusi alue (keltainen alue) |
Lausuntopyyntö esityksestä sekajätteen kiinteistökohtaisten keräysalueiden päivittämiseksi
Tekninen lautakunta 26.10.2023 § 105
484/00.01.07/2023
Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava
Alueellinen jätehuoltolautakunta on pyytänyt lausuntoa sekajätteen kiinteistökohtaisten keräysalueiden laajentumisesta ja päivittämisestä 12.10.2023 mennessä. Tekninen johtaja on hakenut lisäaikaa lausunnon antamiseksi 31.10.2023 asti ja jätehuoltolautakunnan jätehuoltosuunnittelija on sen Oriveden kaupungille myöntänyt. Lisäksi Oriveden kaupunki on lähettänyt erillisen viestin kaikille tiedossa oleville yksityisteille, että ne kukin itsenäisesti käsittelisivät asian ja antaisivat tarvittaessa siitä oman lausuntonsa.
Liitteessä nro 1 on kiinteistökohtaisen keräysalueen nykytilanne ja liitteessä nro 2 esitetty uusi alue (keltainen alue). Ero alueiden välillä on hyvin suuri ja uuden ehdotetun alueen tiet esimerkiksi ovat suurelta osin Pirkanmaan ELY-keskuksen ylläpitämiä teitä tai yksityisteitä.
Kaikkein tärkeintä asian suhteen on se, että kiinteistökohtainen sekajätteiden keräys toimii siihen liittyneiden kiinteistöjen kohdalta kaikkina vuodenaikoina hyvin ja ajallaan ja esim. routakaudella ei tule odottamattomia katkoksia jätteiden keräykseen hankaloittamaan kiinteistöjen jätehuoltoa. Lisäksi kaikille kiinteistöille, jotka haluavat lähteä mukaan uuteen toimintaan, annetaan tasavertaiset mahdollisuudet liittyä keräysjärjestelmään ja opastetaan riittävästi esim. jäteastian paikan sijoittelussa.
Toimivalta Hallintosääntö 29 §
Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa lausuntonaan seuraavaa:
1) sekajätteen kiinteistökohtaisen keräysalueen laajentumisessa ja päivittämisessä on otettava kokonaisvaltaisesti huomioon eri alueiden tiet ja niiden kunto eri vuodenaikoina, jotta tyhjennykset saadaan hoidettua hyvin ja ajallaan
2) kiinteistöjä, jotka liittyvät järjestelmään tulee hyvin informoida ja neuvoa esim. astian koosta, paikasta, kimppakeräyksestä ja tyhjennysväleistä eri kohteissa.
3) eri alueiden mökkiläisille tulee myös lähettää tietoa laajentuneesta järjestelmästä ja sen käytöstä
4) aluejätepisteverkoston supistamista eri alueilla tulee tarkkaan harkita ja miettiä, jotta jätteenkeräys ei heikentyisi ja ettei uusia ikäviä kaatopaikkoja syntyisi luontoalueille.
5) Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |