Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 31


Presidentinvaali 2024_kuulutus

 

Vaalikuulutuksen julkaiseminen presidentinvaalissa 2024

 

Keskusvaalilautakunta 13.12.2023 § 31  

646/00.00.00.00/2023  

 

 

Vaalilain 49 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisisä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.

 

Vaalilain 67 §:n mukaan vaalitoimitus on kunnan keskusvaalilautakunnan saatettava tiedoksi sillä tavalla, kun kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Ilmoituksessa on mainittava vaalitoimituksen ajankohta sekä äänestyspaikkojen nimet ja osoitteet.

 

 Kuulutuksen yhteydessä voidaan kuuluttaa myös kotiäänestyksestä.

 

 Luonnos kuulutuksesta on esityslistan liitteenä.

 

  

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää julkaista liitteenä olevan vuoden 2024 presidentinvaalin vaalikuulutuksen Oriveden Sanomissa, kaupungin ilmoitustaululla ja kaupungin verkkosivuilla.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.