Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 11.10.2023/Pykälä 160


 

Sidonnaisuuksien ilmoittaminen

 

Tarkastuslautakunta 11.10.2023 § 160  

    

Kuntalain 84 pykälän 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön

ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kaupunginhallituksen (ja sen jaoston) ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kaupunginhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Oikeuskirjallisuuden mukaan ilmoitusvelvollisuuden piirissä ovat myös em. toimielimien varajäsenet. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

Tarkastuslautakunta on sidonnaisuusrekisterin rekisterinpitäjä. Sidon-naisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvel-vollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunnan on tarkistettava ilmoitukset ennen tiedon viemistä rekisteriin ja yleiseen tietoverkkoon. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Oriveden kaupungilla on käytössä Innofactor Software Oy:n sidonnaisuusrekisterisovellus, johon ilmoitusvelvolliset kukin itse ilmoittavat sidonnaisuustietonsa. Sidonnaisuusrekisterin käsittelijöiksi kaupungin organisaatiosta tarkastuslautakunta on valtuuttanut hallintosihteeri Helena Lapin ja toimistosihteeri Reeta Seppälän. Hallintosihteeri Helena Lapin eläköityessä 1.1.2024 alkaen hänen tilalleen tulee nimetä uusi  sidonnaisuusrekisterin käsittelijä.

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta valtuuttaa kaupungin organisaatiosta sidonnaisuusrekisterin käsittelijöiksi 1.1.2024 alkaen hallintosihteeri Jaana Toivasen ja toimistosihteeri Reeta Seppälän.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.