Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 85


 

Vuoden 2023 talousarvion ylitysoikeudet

 

Kaupunginhallitus 13.11.2023 § 244 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

 

Vuoden 2023 talousarvio ei ole toteutumassa suunnitellun mukaisesti, joten valtuuston tulee käsitellä talousarvion ylitysoikeudet hallintosäännön 88 §:n mukaan: Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana.  Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen valtuustolle ei voi enää tehdä talousarvion muutosehdotusta. Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnan tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnan tavoitteiden tai tuloarvion muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutukset määrärahoihin.

 

Verotulojen syyskuun maksuunpanon sekä Kuntaliiton veroennustekehikon mukaan verotuloja kertynee maksuun vuonna 2023 yhteensä noin 21,6 milj. euroa. Talousarvioon merkitty verotulo on 20,9 milj. euroa. Verotulot ylittänevät talousarvion kunnallisveroissa 0,7 milj. euroa ja kiinteistö-veroissa 0,2 milj. euroa. Yhteisöverojen arvioidaan alittavan talousarvioon merkityn määrän 0,2 milj. eurolla. Kokonaisuutena siis verotuloihin tulee saada 0,7 milj. euron ylitysoikeus.

 

Yleinen korkotaso on vuoden 2023 aikana noussut nopeasti. Talousarviossa oli varaus vähäiseen korkotason nousuun, mutta varsinkin vaihtuvien korkojen nousu melkeimpä nollatasosta yli 4,0 prosentin tasoon on aiheuttanut sen, että talousarvioon korkokuluihin varattu määräraha ei näyttäisi riittävän. Kaupungin lainakannasta on tällä hetkellä 61,5 prosenttia vaihtuvakorkoista lainaa. Jotta korkomenot eivät merkittävästi ylitä talousarviota, tulee kuluihin saada 200.000 euron ylitysoikeus.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus

 Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää vuoden 2023 talousarvion tuloslaskelmaosaan ylitysoikeudet

1. verotuloihin 700.000 euroa ja

2. korkokuluihin 200.000 euroa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin, että kokous keskeytetiin tauon ajaksi tämän pykälän käsittelyn jälkeen kello 16.35-17.05.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -

 

 

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 27.11.2023 § 85  

542/02.02.00.04/2023  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää myöntää vuoden 2023 talousarvion tuloslaskelmaosaan ylitysoikeudet

1. verotuloihin 700.000 euroa ja

2. korkokuluihin 200.000 euroa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin, että talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja oli asiantuntijana paikalla tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

Merkittiin, että kokous keskeytetiin tauon ajaksi klo 14:34 - 15:05.