Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 264


 

Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere Oy ja Oriveden kaupungin välisen elinkeino- ja kehityspalveluiden palvelusopimuksen hyväksyminen vuodelle 2024

 

Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 264  

637/00.04.01/2023  

 

 

Business Tampere Oy toteuttaa vuonna 2024 elinkeinopalveluita kolmella avainkärjellä:

 

  1. Kasvuhakuisten yritysten liiketoiminnan kehittäminen kestävän kasvun ja uudistumisen tueksi. Kasvaville yrityksille tarjotaan aktiivinen, reagoiva ja mahdollisuuksiin tarttuva kumppanuus, jonka tavoitteena on edistää kasvua hyödyntämällä liiketoiminnan kehittämisen palveluja. Tavoitteena kestävä kasvu ja uusiutuminen.

 

  1. Kasvuinvestoinnit ja kansainvälistyminen ml. saavutettavuus Business Tampereen asiakkaana kasvuhakuinen yritys saa toimialan tuntevan, kansainvälinen ja ammattimaisen palvelun sekä vahvat verkostot liiketoimintansa tueksi. Business Tampere Oy on vuosikymmenen ajan rakentanut kumppanina kasvua niin alkutaipaleellaan oleville innovaattoreille kuin maailman johtaville teollisuus- ja teknologiayrityksille.

 

  1. Kaupunkiseudun lumovoiman kasvattaminen Business Tampere Oy:n tavoitteena on vahvistaa Tampereen kaupunkiseudun näkyvyyttä niin kotimaisessa kuin kansainvälisessä mediassa.  Business Tampere Oy on elinkeinoyhtiöiden joukossa edelläkävijä ja esimerkki muille uusien viestintätapojen, kuten videoiden ja tekoälyn käytössä. Business Tampere viestii useissa kanavissa yrityksille ja sidosryhmille ymmärrettävästi yhtiön palveluista ja yhdistää yritykset oikeiden palveluiden pariin.

 

Nostoja vuodelle 2024

 

  1. Lumovoimaa viestinnällä

Business Tampere Oy nostaa Tampereen kaupunkiseudun näkyvyyttä mediayhteistyötä vahvistamalla, ostetulla näkyvyydellä ja kansainvälisellä PR-työllä. Tekemisessä vahvistetaan toimitusmaista viestintää sidosryhmille ja suurelle yleisölle.  Verkkosivusto päivitetään ja liikkuvan kuvan työkalut ja jakelualusta uusitaan. Tekoälyn käyttöä sisältöjen muokkaamisessa ja tuotannossa lisätään.

 

  1. Siruohjelma

Ohjelmalla varmistetaan siruarvoketjujen globaalin murroksena EU:n sirusäädöksen hyödyntäminen sekä luodaan edellytyksiä uudelle siruliike-toiminnalle. Fokuksena sirujen suunnittelu, fotoniset sirut ja sirujärjestelmät.

 

  1. Tilaa vievät suurinvestoinnit kaupunkiseudulla

Business Tampere auttaa kuntia asiakaslähtöisesti seudullisen suurtontti tarjoannan rakentamiseksi, jotta pääsemme mukaan kilpailuun tuhansista uusista työpaikoista.

 

  1. Vastuullisuus

Tavoite: selkeyttää ja tuoda yritysten tietoon vastuullisuuteen liittyvää vaatimusviidakkoa ja antaa työkaluja vastuullisuuden kehittämiseen tuote ja palvelukehityksessä sekä antaa työkaluja vastuullisuuden raportoinnin kehittämiseen.

 

Business Tampere Oy:n palvelusopimusehdotuksen rahoitus perustuu kunnan asukaslukuun 31.12.2022 ja rahoitusosuus on 7,5 € / asukas. Oriveden rahoitusosuus vuodelle 2024 on ehdotuksen mukaan 64 175 €.

Oheisaineistona Oriveden kaupungin ja Business Tampere Oy:n sopimus sekä palvelusopimusehdotus.

 

Business Tampere Oy:n johtaja Harri Ojala esittelee kokouksessa palvelusopimusehdotuksen.

 

  

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:

1. Merkitä tiedoksi kokouksessa annettavan esityksen palvelusopimusehdotuksen sisällöstä ja käy asiasta keskustelun.

2. Hyväksyä Oriveden kaupungin ja Business Tampere Oy:n sopimuksen sekä palvelusopimusehdotuksen.

 

Päätös Kaupunginhallitus

1. merkitsi tiedoksi kokouksessa kuullun esityksen palvelusopimuksen sisällöstä. Kaupunginhallitus kävi asiasta keskustelun.

2. hyväksyi Oriveden kaupungin ja Business Tampere Oy:n sopimuksen sekä palvelusopimusehdotuksen.

Merkittiin, että Business Tampereen johtaja Harri Ojala oli asiantuntijana paikalla Teams-etäyhteydellä tämän asian käsittelyn aikana.

Merkittiin, että elinvoimajohtaja Tuija Aro ja yrityskoordinaattori Irene Suhonen olivat asiantuntijoina paikalla tämän asian käsittelyn aikana.

Merkittiin, että kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja Sini Kahilaniemi saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana kello 15.13.