RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 117
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Maisematyölupahakemus nro 2023-11, tila Mäki-Ruokonen 562-449-1-134
Ympäristölautakunta 12.12.2023 § 117
608/10.03.00.06/2023
Valmistelija Rakennustarkastaja Mika Lahtinen
Kiinteistön omistaja on jättänyt maisematyölupahakemuksen, joka koskee leimikkokartan mukaisesti harvennushakkuun ja poimintahakkuun suorittamista Oriveden kaupungin Uiherlan alueella sijaitsevalla tilalla Mäki-Ruokonen 562-449-6-134. Sijaintikartta on liitteenä. Hakkuukuviot on numeroitu ja rasterikuvioitu eri väreillä leimikkokarttaan (liitteenä). Poimintahakkuualueelta hakataan ylispuina pääosin isoja kuusia ja harvennushakkuualat hakataan hyvään kasvukuntoon maisema-arvot huomioiden.
Maisematyölupahakemus koskee Eräpyhä-Eräsalo nimisen ranta-asemakaavan maa- ja metsätalousalueella (M) sijaitsevia hakkuukuvioita. Hakemuksen mukaan:” Kuvioille 34.0, 36.0, 41.0, 46.0 ja 46.1 (ympyröity karttaan keltaisella) tehdään 02 ja 03-kehitysluokkien harvennushakkuu. Harvennushakkuussa metsää harvennetaan siten, että parhaat ja kehityskelpoisimmat puut jätetään järeytymään ja pienimmät/huonoimmat puut poistetaan. Hakkuu toteutetaan voimassa olevien FSC-kriteerien mukaan ja hakkuussa kiinnitetään erityistä huomiota maisemallisiin arvoihin (mökkivuokraus). Kuviolle 31.0 (ympyröity karttaan punaisella) tehdään poimintahakkuu/ylispuidenpoistoa, jossa poistettavat puut ovat valtaosin isoja kuusia. Hakkuussa jätetään olemassa olevat männyt pystyyn huomioiden jätettävien puiden järkevä etäisyys toisistaan. Hakkuussa maisema-arvoilla on suuri painoarvo.”
Hakija mainitsee perustelussaan, että poimintahakkuu kuviolla 31.0 on metsänhoidollisesti oikea-aikainen. Puusto kuviolla on pääosin iäkästä järeää männikköä ja kuusikkoa ja sen kasvu on jo merkittävästi hidastunut.
Poimintahakkuukuvion pinta ala on 0,7 ha.
Harvennushakkuualueet ovat metsänhoidollisesti oikea-aikaiset.
Harvennushakkuulla tehdään jäävälle puustolle tilaa kasvaa ja varmistetaan puuston suotuisa järeyskasvu.
Harvennushakkuukuvioiden pinta-ala on yhteensä 3,5 ha.
Ranta-asemakaavan määräyksissä maa- ja metsätalousalueelle (M) on mainittu ”Alueella suoritettavissa maa- ja metsätaloudellisissa toimenpiteissä on otettava erityisesti huomioon maisemalliset ja luonnonsuojelulliset tekijät.”
Naapurien kuuleminen on suoritettu hakijan toimesta.
Naapurikuulemisissa ei ollut huomautettavaa.
Lintujen pesimisaikojen huomioimisesta hakkuiden suorituksessa ei ollut hakemuksessa mainintaa. Haetut metsänhoitotoimenpiteet huomioiden ei maisematyöluvalle ole estettä. Mahdollisten haittojen rajoittamiseksi on lupapäätökseen mahdollista lisätä lupaehtoja.
Maankäyttö- ja rakennuslain 141 §:n mukaan: ”Lupapäätökseen voidaan ottaa tarpeelliset määräykset. Määräykset voivat koskea muun ohessa rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen rajoittamista” Lupapäätökseen tulisikin lisätä lupaehto, jolla varmistetaan lintujen pesintäaikojen huomioiminen toimenpiteen suorittamisessa.
Maankäyttö- ja rakennuslain 140 §:n (maisematyöluvan edellytykset) 1 mom. mukaan ”alueella, jolla on voimassa asemakaava tai yleiskaava, maisematyölupa on myönnettävä, jollei toimenpide vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa”. Lisäksi saman lainkohdan 3 mom. mukaan mm. ” Jos lupa muuhun toimenpiteeseen mainituilla alueilla evätään eikä maanomistaja sen vuoksi voi kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla käyttää hyväkseen maataan, hänellä on oikeus saada kunnalta tai, jos alue on tarkoitettu tai osoitettu valtion tarpeisiin, tältä korvaus vahingosta, joka hänelle siitä aiheutuu”.
Toimivalta Hallintosääntö 30 §
Esittelijä Rakennustarkastaja Mika Lahtinen
Ympäristölautakunta päättää myöntää haetun maisematyöluvan ehdolla, että hakkuutoimenpiteitä ei saa suorittaa lintujen pesintäaikana, 1.4 - 1.9. välisenä aikana.
Tämä päätös on voimassa kolme (3) vuotta ja annetaan julkipanon jälkeen.
Päätös lähetetään tiedoksi Pirkanmaan ELY-keskukselle.
Perustelut: Haettu hakkuutoimenpide on maisemaan rajallisesti vaikuttavaa poiminta- ja harvennushakkuuta. Vesistöjen rantaan jätetään riittävä maisemallinen suojakaista ja poimintahakkuualueella huomioidaan maisema-arvot säästöpuiden ryhmittelyssä ja sijoittelussa. Asetetulla lupaehdolla rajataan toimenpiteiden suorittaminen lintujen pesintäaikojen ulkopuolelle. Toimenpide ei vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen, eikä se turmele kaupunki- tai maisemakuvaa ja maanomistaja voi kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla käyttää hyväkseen maataan (MRL 140 §).
Sovelletut säädökset: Alueella oleva ranta-asemakaava sekä Maankäyttö- ja rakennuslaki 128 §, 140 § ja 141 §. Perittävän maksun osalta: Maankäyttö- ja rakennuslaki 145 § / Oriveden kaupungin rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
Käsittely: Ympäristölautakunta määrää hallintosäännön 4 §:n perusteella II rakennustarkastajan asian esittelijäksi rakennustarkastajan ollessa estynyt osallistumasta kokoukseen.
Esittelijä II rakennustarkastaja Esko Mäntysaari
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |