Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 114


Sijaintikartta
Leimikkokartta

 

Maisematyölupahakemus nro 2023-8, tila Miekkaniemi 562-419-19-3

 

Ympäristölautakunta 12.12.2023 § 114  

562/10.03.00.06/2023  

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Mika Lahtinen

 

Kiinteistön Miekkaniemi omistaja on jättänyt maisematyölupahakemuksen, joka koskee leimikkokartan mukaisesti uudistushakkuun suorittamista Oriveden kaupungin Pitkäjärven alueella sijaitsevalla tilalla Miekkaniemi 562-419-19-3. Sijaintikartta on liitteenä. Hakkuukuvio on numeroitu ja rasterikuvioitu leimikkokarttaan (liitteenä).

 

Maisematyölupahakemus koskee Nuijajärvi nimisen ranta-asemakaavan maa- ja metsätalousalueella (M) sijaitsevaa hakkuukuviota. Hakemuksen mukaan: ” Kuvio 238.0: Kuvion pinta-ala on 0,6 ha. Kuviolle tehdään uudistushakkuu 04-kehitysluokan kuusikkoon. Hakkuu toteutetaan voimassaolevien PEFC-kriteerien mukaisesti. Nuijajärven rantaan jätetään sertifioinnin mukainen suojakaista, jossa ei ajeta koneilla eikä hakata puita. Hakkuualueelle tehdään mätästys ja istutetaan kuusi/koivu sekametsä.”

 

Hakija mainitsee perustelussaan, että uudistushakkuu kuviolla 238.0 on metsänhoidollisesti oikea-aikainen. Puusto kuviolla on vanhaa ja järeää kuusikkoa ja sen kasvu on jo merkittävästi hidastunut. Lisäksi vanhassa kuusikossa on vaarana, että tyvilahon määrä metsässä kasvaa.

 

Ranta-asemakaavan määräyksissä maa- ja metsätalousalueelle (M) ei ole mainintaa tai ohjeita metsänhoidollisista toimenpiteistä.

 

Naapurien kuuleminen on kaupungin puolesta suoritettu, eikä hankkeesta ole jätetty kannanottoja.

 

Lintujen pesimisaikojen huomioimisesta hakkuiden suorituksessa ei ollut hakemuksessa mainintaa. Haetut metsänhoitotoimenpiteet huomioiden maisematyöluvalle ei ole estettä. Mahdollisten haittojen rajoittamiseksi on lupapäätökseen mahdollista lisätä lupaehtoja.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 141 §:n mukaan: ”Lupapäätökseen voidaan ottaa tarpeelliset määräykset. Määräykset voivat koskea muun ohessa rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen rajoittamista” Lupapäätökseen tulisikin lisätä lupaehto, jolla varmistetaan lintujen pesintäaikojen huomioiminen toimenpiteen suorittamisessa.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 140 §:n (maisematyöluvan edellytykset) 1 mom. mukaan ”alueella, jolla on voimassa asemakaava tai yleiskaava, maisematyölupa on myönnettävä, jollei toimenpide vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa”. Lisäksi saman lainkohdan 3 mom. mukaan mm. ” Jos lupa muuhun toimenpiteeseen mainituilla alueilla evätään eikä maanomistaja sen vuoksi voi kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla käyttää hyväkseen maataan, hänellä on oikeus saada kunnalta tai, jos alue on tarkoitettu tai osoitettu valtion tarpeisiin, tältä korvaus vahingosta, joka hänelle siitä aiheutuu”.

 

Toimivalta Hallintosääntö 30 §

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Mika Lahtinen

 

 Ympäristölautakunta päättää myöntää haetun maisematyöluvan ehdolla, että hakkuutoimenpiteitä ei saa suorittaa lintujen pesintäaikana, 1.4 - 1.9. välisenä aikana.

 

 Tämä päätös on voimassa kolme (3) vuotta ja annetaan julkipanon jälkeen.

 

 Päätös lähetetään tiedoksi Pirkanmaan ELY-keskukselle.

 

 Perustelut: Haettu hakkuutoimenpide on maisemaan rajallisesti vaikuttavaa päätehakkuuta. PEFC-sertifikaatin ohjeistuksen mukaisesti hakkuualueelle jää säästöpuita ja järven rantaan jätetään käsittelemätön suojakaista. Asetetulla lupaehdolla rajataan toimenpiteiden suorittaminen lintujen pesintäaikojen ulkopuolelle. Toimenpide ei vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen, eikä se turmele kaupunki- tai maisemakuvaa ja maanomistaja voi kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla käyttää hyväkseen maataan (MRL 140 §).

 

 Sovelletut säädökset: Alueella oleva ranta-asemakaava sekä Maankäyttö- ja rakennuslaki 128 §, 140 § ja 141 §. Perittävän maksun osalta: Maankäyttö- ja rakennuslaki 145 § / Oriveden kaupungin rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

 

 Käsittely: Ympäristölautakunta määrää hallintosäännön 4 §:n perusteella II rakennustarkastajan asian esittelijäksi rakennustarkastajan ollessa estynyt osallistumasta kokoukseen.

 

Esittelijä II rakennustarkastaja Esko Mäntysaari

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää myöntää haetun maisematyöluvan ehdolla, että hakkuutoimenpiteitä ei saa suorittaa lintujen pesintäaikana, 1.4 - 1.9. välisenä aikana.

Tämä päätös on voimassa kolme (3) vuotta ja annetaan julkipanon jälkeen.

Päätös lähetetään tiedoksi Pirkanmaan ELY-keskukselle.

Perustelut: Haettu hakkuutoimenpide on maisemaan rajallisesti vaikuttavaa päätehakkuuta. PEFC-sertifikaatin ohjeistuksen mukaisesti hakkuualueelle jää säästöpuita ja järven rantaan jätetään käsittelemätön suojakaista. Asetetulla lupaehdolla rajataan toimenpiteiden suorittaminen lintujen pesintäaikojen ulkopuolelle. Toimenpide ei vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen, eikä se turmele kaupunki- tai maisemakuvaa ja maanomistaja voi kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla käyttää hyväkseen maataan (MRL 140 §).

Sovelletut säädökset: Alueella oleva ranta-asemakaava sekä Maankäyttö- ja rakennuslaki 128 §, 140 § ja 141 §. Perittävän maksun osalta: Maankäyttö- ja rakennuslaki 145 § / Oriveden kaupungin rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginjohtaja Juha Kuusisto poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana kello 18:05.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -