RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rovastinkankaan koulun laajennuksen suunnittelun lisämääräraha
Kaupunginhallitus 05.02.2024 § 30
71/10.03.02.02/2024
Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava
Oriveden kaupungin Rovastinkankaan koulun laajennuksen hankesuunni-telma saatiin valmiiksi vuoden 2023 syksyllä ja kaupunginhallitus päätti, että sama hankesuunnitelmaryhmä, joka laati suunnitelman yhdessä valitun arkkitehtitoimiston kanssa, jatkaa vuonna 2024 varsinaisten suunni-telmien tekoa siten, kankki suunnitelmat ovat valmiina viimeistään vuoden 2024 lopussa (liikuntahallin osalta jo loka-marraskuussa 2024). Vuoden 2024 talousarvion investointiosaan on varattuna 150.000 € Rovastinkan-kaan koulun laajennuksen suunnitteluun.
Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy on kilpailuttanut eri alojen suunnittelijat myös Oriveden kaupungin hankkeisiin ja valitun arkkitehtisuunnittelijan lisäksi tarvitaan rakennesuunnittelija ja LVIASJ- suunnittelijat.
Suunnitteluryhmä on pyytänyt aluksi hintatiedustelun kautta rakennesuun-nittelusta ja LVIASJ- suunnitteluista hintoja ja mm. sitä pystyyko Kuhan valitsema (kolme eri suunnittelutoimistoa/suunnitteluala) yritys tarjoamaan suunnittelua kohteeseen annetulla aikataululla. Tämän jälkeen on tarkoitus pyytää varsinaiset tarjoukset suunnittelusta kunhan nähdään millainen tilanne suunnittelussa on.
Alustavasti on jo nyt nähtävissä, että varattu määräraha ei suunnitelmien tekemiseen riitä vaan tarvitaan näillä näkymin 120.000 €:n lisämääräraha kaikkien suunnitelmien tekemiseen. Lisämääräraha katetaan lyhytaikaista lainanottoa lisäämällä.
Toimivalta hallintosääntö 91 §
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto myöntää vuoden 2024 talousarvion investointiosaan 120 000 euron lisämäärärahan talonrakennukseen/tekninen lautakunta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tekninen johtaja Matti Vesava oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana klo 17.53-18.45 ja poistui ennen päätöksentekoa.
Kaupunginhallituksen jäsen Anna Manner poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18.45.
Kaupunginhallituksen jäsen Sami Kymäläinen poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18.50.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |