RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Selonteko merkittävimmistä riskeistä sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä vuonna 2024
Hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunta 13.02.2024 § 6
29/00.01.04.01/2024
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Tuija Peurala
Hyvinvointijohtaja esittelee selonteon hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunnan alaisen toiminnan merkittävimmistä riskeistä sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä vuonna 2024.
Hyvinvointi- ja elämänlaatupalvelualueen riskiarvio
Pieni henkilöstömäärä edellyttää kaikilta palvelualueen työntekijöitä/ viranhaltijoilta laajaa osaamista sekä perehtymistä myös muiden työtehtäviin (mm. akuutit sijaistukset). Pätevien sijaisten saaminen
voi olla hankalaa ja pahimmillaan palvelupisteitä joudutaan sulkemaan, sovittuja asiakasaikoja siirtämään myöhemmäksi tai toisen työntekijän/ viranhaltijan hoidettaviksi. Epäpätevien sijaisten tai henkilöstövajeen vuoksi riskinä voi olla osassa työyksiköistä myös kasvanut vahinko- tai tapaturmariski. Ikääntyneet kiinteistöt ja talotekniikka voivat aiheuttaa myös äkillisiä sulkuja palvelutuotantoon.
Työllisyyspalvelujen osalta riskinä on, että TE2024 uudistuksen valmistelu ei etene sovitusti vuoden 2024 aikana, eikä siirtymää saada tehtyä sujuvasti ja turvallisesti 1.1.2025 alkaen.
Elämänlaatupalvelujen osalta taloudellisena riskinä on, että nykyisessä taloustilanteessa kuntalaiset vähentävät palvelujen käyttöä ja tämän myötä tuloja kertyy aiempaa vähemmän. Työllisyyspalvelujen osalta talousriski voi konkretisoitua mm. työttömyysasteen kasvaessa, jolloin kuntalaisten palvelujen tarve sekä kunnan maksamien työmarkkinatuen kuntaosuuksien määrä kasvaa.
Hyvinvointi- ja elämänlaatupalvelualueen alaiseen toimintaan ei kohdistu vireillä olevia oikeudenkäyntejä tai korvausvaateita.
Toimivalta Hallintosääntö 27 §
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Tuija Peurala
Päätösehdotus Hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunta hyväksyy selonteon merkittävimmistä riskeistä sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä vuonna 2024
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että työllisyyspalvelujen päällikkö Meri Soikka, kansalaisopiston rehtori ja kulttuurijohtaja Annina Ärölä sekä kirjastonjohtaja Henna Kaukoniemi olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin tauon ajaksi klo 18.27-18.36.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |