Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 18


Asiakasmaksut_OSKO_1.8.2024 alkaen

 

Oriveden seudun kansalaisopiston asiakasmaksut 1.8.2024 alkaen

 

Hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunta 19.03.2024 § 18  

117/12.08.00/2024  

 

 

Valmistelija Kansalaisopiston rehtori ja kulttuurijohtaja Annina Ärölä

 

Oriveden kaupungin hallintosäännön 27 § mukaisesti lautakunta vastaa kansalaisopiston kehittämisestä, suunnittelusta, toteutuksesta ja seurannasta. Laki vapaasta sivistystyöstä (24 §) määrittelee, että opiskelijoilta voidaan periä opetuksesta kohtuullisia maksuja. Kustannusten nousun ja vapaalle sivistystyölle tehtyjen valtionosuuslinjausten vuoksi on katsottu, että kurssimaksuja tulee korottaa vuonna 2024. Kurssimaksujen tarkistuksen yhteydessä on pyritty yhtenäistämään ja yksinkertaistamaan jaottelua eri aineryhmien välillä. Vapaan sivistystyön kurssien kurssihinnoittelu perustuu tuntihintoihin. Taiteen perusopetuksen hinnoittelu perustuu lukuvuosimaksuihin. Lukuvuosimaksut pohjautuvat opetuksen laajuuteen ja toteutukseen. Kurssihinnoittelussa otetaan huomioon suunnitteluvaiheessa kurssin erityiskustannukset, jotka lisätään tuntihintojen perusteella laskettuun kurssihintaan. Kansalaisopisto tarjoaa uutena mahdollisuutena eri aineryhmissä pienryhmäopetukseen 4-6 opiskelijan ja 2-3 opiskelijan ryhmissä, jolloin pienryhmänä toteutetun opetuksen tuntihinta on normaalia kurssia korkeampi. Lisäksi kansalaisopisto voi jatkossa tarjota tilauskoulutusta ja taidepajoja erillisen tuntihinnan mukaisesti. Kurssin peruutuksen ehdot muuttuvat siten, että kurssin perumisesta alle 7 vrk ennen kurssin alkua laskutetaan toimistomaksu. Kurssi peruuttamatta jättämisestä ja kurssin perumisesta kurssin alettua peruutusmaksu on lukukauden maksu. Kurssin voi edelleen peruuttaa maksutta 7 vrk ennen kurssin alkua. Kurssit laskutetaan kahdessa tasaerässä riippumatta syyslukukauden ja kevätlukukauden tuntien määrästä. Kursseilla ei ole ilmaisia tutustumiskertoja.

 

Kursseilta voi saada paljousalennuksia. Kaiku-kortilla voi osallistua tietyille kursseille ilmaiseksi. Kansalaisopisto pidättää oikeuden määritellä kurssit, joihin on mahdollista osallistua Kaiku-kortilla ilmaiseksi.Taiteen perusopetukseen voi hakea vapaaoppilaspaikkaa. Vapaaoppilaspaikat haetaan rehtorilta kunkin lukuvuoden syyskuun loppuun mennessä. Kursseista saa sisar- ja paljousalennuksia asiakasmaksutaulukon ehtojen mukaisesti. Tiettyjen kurssien hintaa on alennettu opintoseteliavustuksen turvin. Opintoseteliavustusta alennetulla kurssihinnalla saa, jos avustuksesta kirjatut ehdot täyttyvät. Tämä ehto on erikseen mainittu kurssin kuvauksessa.

 

Päätösehdotuksen ja liitteiden mukainen kurssimaksujen, lukuvuosimaksujen ja asiakasmaksujen korotus on keskimäärin 12-13 % riippuen lukuvuoden 2023-2024 kurssihinnasta, joka on voinut vaihdella eri aineryhmien kesken enemmän kuin 1.8.2024 alkaen on mahdollista. Tulevien vuosien kurssimaksukorotusten tarvetta tarkastellaan vuosittain. Pyrkimyksenä on kuitenkin varmistaa, että Oriveden seudun kansalaisopiston kurssi- ja lukuvuosimaksut säilyisivät kohtuullisina eivätkä eriarvoistaisi toiminta-alueen kuntien asukkaiden mahdollisuuksia osallistua kansalaisopiston kursseille.

 

Oriveden seudun kansalaisopiston asiakasmaksut 1.8.2024 alkaen taulukko on päätöksen liitteenä.

 

Toimivalta Hallintosääntö 49 § 

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Tuija Peurala

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunta hyväksyy Oriveden seudun kansalaisopiston asiakasmaksut 1.8.2024 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kansalaisopiston rehtori ja kulttuurijohtaja Annina Ärölä oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn ajan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Juupajoen kunnan edustaja Timo Musturi ja Kuhmoisten kunnan edustaja Risto Ojala poistuivat kokouksesta asian käsittelyn päätteeksi klo 18.04. Kokous keskeytettiin tauon ajaksi klo 18.04-18.20.

- - - - - - - - - - - - - -