Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 12


 

Kuntalaisaloitteet vuodelta 2023

 

Kaupunginhallitus 05.02.2024 § 34 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja ja hallintosihteeri

 

Kunnan asukkailla ja kunnassa toimivilla yhteisöillä sekä säätiöillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua

koskevassa asiassa. Kuntalaisaloitteen käsittelee se viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa.

 

Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Jos aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, on asia otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta.

 

Kaupungin verkkosivulla os. Kaupunkimme > Osallistu ja vaikuta > Aloitteet > Kuntalaisaloitteet 2017-2023 voi seurata kuntalaisaloitteiden käsittelyn etenemistä.

 

Vuoden 2023 aikana ei ole jätetty kuntalaisaloitteita.

 

Toimivalta kuntalaki 23 § 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle tiedoksi, ettei vuonna 2023 ole tehty kuntalaisaloitteita.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heidi Jakara poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18.55.

 

 

Kaupunginvaltuusto 19.02.2024 § 12  

61/00.01.03.00/2024  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi, ettei vuonna 2023 ole tehty kuntalaisaloitteita.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.