Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 26


 

Oripohjantien katusaneeraus ja kevyen liikenteen väylän rakentaminen

 

Tekninen lautakunta 27.03.2024 § 26  

153/10.03.01.03/2024  

 

 

Valmistelija Kunnallistekniikan päällikkö Mika Kuivanen

 

Oripohjantie pituudeltaan 440m, väliltä Mäntäntie (kt58)-Jyväskyläntien (vt9) alikulku, peruskorjataan uusimalla tien rakennekerrokset, hulevesiviemäröinti sekä vesihuolto. Oripohjantiellä käytössä oleva vesijohto on erittäin vanhaa asbestisementtivesijohtoputkea vuodelta 1966. Jätevesiviemärit on pääosin saneerattu sujuttamalla vanhan betoniviemärin sisään muoviviemäri, mutta valmistumisvuotta ei ole teknisellä toimella tiedossa. Kadun saneerauksen yhteydessä tien pohjois-itäpuolelle rakennetaan reunakivellä erotettu kolme (3) metriä leveä kevyenliikenteen väylä. Oripohjantien ajoväylän leveys on suunniteltu olevan 5,5 m.

 

Kaislahdentie-Koulutie-Oripohjantie-risteysalue on mitoitettu huomioiden raskaan liikenteen käyttö, joka liikenteellisesti ohjataan käyttämään kt 58:lle reittinään Kaislahdentietä.

 

Valaistukset uusitaan tarvittavassa määrin Oripohjantielle peruskorjauksen yhteydessä.

 

Oriveden kaupungin talousarvion investointiosassa vuodelle 2024 on hankkeelle varattu rahaa 580.000 €, jossa on mukana vesihuolto ja hulevesiviemäröinti. Hanke jatkuu vuodelle 2025 ja mahdollisesti viimeistelytyöt tehdään vuonna 2026.

 

Liitteenä asemapiirustus sekä pituus/tyyppipoikkileikkaukset.

 

Toimivalta Hallintosääntö 29 §

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:
1) asettaa Oripohjantien katusaneerauksen ja kevyen liikenteen väylän rakentamisen suunnitelmat julkisesti nähtäviksi maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti.
2) että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnallistekniikan päällikkö Mika Kuivanen oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -