RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 100
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kantri ry:n johtokunnan jäsen
Kaupunginhallitus 06.05.2024 § 100
216/00.04.02/2024
Kantri ry:n tavoitteena on parantaa asukkaidensa henkistä ja yleistä taloudellista hyvinvointia sekä kehittää ympäristöä asukkaiden hyvinvoinnin ja ympäristönsuojelun näkökulmasta.
Kantri ry on Leader-ryhmä ja paikallinen kehittäjä, joka toimii Tampereen seutukunnan maaseutualueella.
Kantri ry:n toimintaa rahoittavat alueen kunnat, Suomen valtio ja Euroopan Unioni. Kantri ry toteuttaa Leader-toimintaa osana Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa.
Yhdistyksen yhtenä tarkoituksena on rahoituksen jakaminen maaseudun kehittämiseen.
Kantri ry:llä on johtokunta, jossa kunnilla on edustus. Johtokunnan kuntaedustajat ovat olleet oman kuntansa/kaupunkinsa palveluksessa olleita/olevia viranhaltijoita ja/tai työntekijöitä.
Oriveden edustajana Kantri ry:n johtokunnassa toimineen yrityskoordinaattori Irene Suhosen sallittu toimikausi 6 vuotta tulee täyteen tänä keväänä. Kantri ry on pyytänyt kaupunkia nimeämään uuden edustajan ehdotettavaksi vuosikokoukselle, joka pidetään 22.5.2024.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa Oriveden kaupungin edustajaksi Kantri ry:n johtokuntaan kaavasuunnittelija Dennis Somelaria. Hänellä on kokemusta hanketyöstä aiempien työtehtävien kautta. Kaavasuunnittelija Somelar on antanut suostumuksensa tehtävään.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |