RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 109
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointitilinpäätös vuodelta 2023
Hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunta 14.05.2024 § 32
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Tuija Peurala
Väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (Hyte) on sote-uudistuksen myötä hyvinvointialueiden ja kuntien yhteinen tehtävä (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021: 6 ja 7 §). Työn on perustuttava sekä hyvinvointialueen että kunnan strategiaan, jotka luovat puitteet yhteisesti tehtävälle hyte-työlle.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tarkoittaa toimia, joilla ylläpidetään ja parannetaan väestön terveyttä, hyvinvointia sekä työ- ja toimintakykyä. Hyte-työllä myös ehkäistään sairauksia ja syrjäytymistä sekä vahvistetaan osallisuutta. Siten hyte-työ parantaa kuntalaisten elämänlaatua, lisää työllisyyttä ja tuottavuutta sekä hillitsee sosiaalisten ongelmien ja eriarvoisuuden kasvua sekä lisää kaupungin elinvoimaa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevät kaikki kaupungin palvelualueet. Myös seurakunnalla, järjestöillä, yhdistyksillä ja seuroilla on merkittävä rooli hyte-työssä.
Lain mukaan kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista.
Oriveden hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma vuosille 2022-2025 on
hyväksytty valtuustossa 21.2.2022. Suunnitelma pohjautuu Pirkanmaan
alueelliseen hyvinvointisuunnitelmaan sekä kaupunkistrategiaan.
Hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmassa on neljä päätavoitetta tuleville
vuosille.
Nämä ovat:
1. elintavoilla fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia
2. osallisuus ja vaikuttaminen
3. turvallinen ympäristö
4. vaikuttavat palvelut
Hyvinvointitilinpäätös koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa on
kuvattu mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n) indikaattoreiden
tunnusluvuilla kuntalaisten elinoloja, terveyttä, ja hyvinvointia sekä verrattu
eri indikaattoreita koko maan, Tampereen seutukunnan, Pirkanmaan
hyvinvointialueen ja samankokoisten kuntien keskiarvoon. Toisessa osassa on hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelman 2022-2025 tavoitteet ja toimenpiteet sekä arviointi vuoden 2023 osalta.
Liitteenä hyvinvointitilinpäätös vuodelta 2023.
Toimivalta Hallintosääntö 27 §
Esittelijä Liikuntapäällikkö Roope Marski
Päätösehdotus Hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunta päättää merkitä hyvinvointitilinpäätöksen vuodelta 2023 tiedoksi ja saattaa sen edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginhallitus 27.05.2024 § 109
225/00.01.03.04/2024
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee hyvinvointitilinpäätöksen vuodelta 2023 tiedoksi ja saattaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että hyvinvointijohtaja Tuija Peurala oli asiantuntijana paikalla tämän asian käsittelyn ajan ja poistui ennen päätöksentekoa.
- - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |