RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 130
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimiohjeet Business Tampere Oy:n yhtiökokousedustajalle
Kaupunginhallitus 10.06.2024 § 130
302/00.04.02/2024
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Business Tampere Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 19.6.2024 kello 15 yhtiön toimitiloissa osoitteessa Kelloportinkatu 1 B, 33100 Tampere.
Yhtiökokouksessa käsitellään mm.:
- | Esitetään vuoden 2023 tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus |
- | Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä tilikauden tuloksen a-heuttamista toimenpiteistä. |
- | Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä yhtiön hallitukselle ja toi-mitusjohtajalle |
- | Päätetään hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkiosta sekä matkakustannusten korvausperusteista |
- | Valitaan hallituksen jäsenet seuraavalle toimikaudelle |
- | Tilintarkastajien valinta |
- | Katsaus yhtiön toimintaan |
Todetaan että kehyskunnilla on kaksi edustajaa yhtiön hallituksessa, jotka vaihtuvat vuoroperiaatteen mukaisesti. Vuonna 2023–2024 hallituksessa olivat Nokian ja Ylöjärven kaupunkien nimeämät edustajat. Nokian kaupungin edustaja on erovuorossa ja uusi edustaja tulee nimetä Lempäälän kunnasta. Tampereen kehyskuntien hallitusjäseninä ovat toimineet kuntajohtajat.
Business Tampere Oy:n yhtiökokouskutsu, Business Tampere Oy:n tilinpäätös 2023 ja tilintarkastuskertomus 2023 ovat liitteenä kokoukseen osallistuville.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. nimetä yhtiökokousedustajaksi kaupunginjohtajan.
2. antaa ohjeeksi yhtiökokousedustajalle seuraavaa:
- että yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat voidaan hyväksyä kokouskutsussa esitetyn mukaisesti.
- että vastuuvapaus voidaan myöntää yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle.
3. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |