RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 126
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oriveden kaupungin ja Tampereen seudun ammattiopiston Tredun yrityskoordinaattorisopimus
Elinvoimajaosto 18.01.2023 § 6
Valmistelija Elinvoimajohtaja Tuija Aro
Oriveden kaupunki ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredu ovat allekirjoittaneet sopimuksen yrityskoordinaattoripalveluiden kustannusten jakamisesta vuosille 2023-2024. Yrityskoordinaattori toimii yhteistyössä Oriveden kaupungin yritysten, elinvoimapalvelujen edustajien, yrittäjäjärjestöjen sekä Tredun kanssa. Sopimus liittyy Osaamisen kehittämisen kumppanuussopimukseen, jonka sisällöstä kaupunki ja Tredu parhaillaan neuvottelevat.
Yrityskoordinaattorin tehtävänä on:
- Tunnistaa alueen osaamisen kehittämisen palvelutarpeita ja etsiä asiakkaiden tarpeisiin sopivia yhteistyötahoja ja varmistaa toiminnan käynnistyminen.
- Etsiä työmarkkinatilanteeseen sopivia koulutusratkaisuja alueen työnantajille ja työnhakijoille sekä tehdä ehdotuksia palveluratkaisuista. Luoda yhdessä verkoston kanssa erilaisia palvelupolkuja työllistymiseen koulutuksen kautta sekä toimia rekrytoinnin apuna alueen yrityksille.
- Tarjota koko Tredun laaja palveluvalikoima paikallisesti Orivedelle.
- Lisätä tietoa yrittäjyydestä yrittäjyyskasvatuksen keinoin.
- Edistää uusien toimintakonseptien ja -mallien syntymistä ja juurtumista Orivedelle.
- Varmistaa koulutuspalveluiden saavutettavuutta ja näkyvyyttä alueella sekä viestiä aktiivisesti.
Yrityskoordinaattorin tehtäviä ohjaa kumppanuusryhmä. Kumppanuusryhmässä Oriveden kaupunkia edustavat elinvoimajohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja sekä työllisyyspalvelujen päällikkö. Tredua edustavat koulutusjohtaja ja Oriveden yksikön koulutuspäällikkö. Paikallisten yritysten edustajia on ryhmässä kolme.
Yrityskoordinaattorin työpanoksesta kohdennetaan Oriveden alueelle 0,2 henkilötyövuotta (keskimäärin 1 päivä / viikko). Henkilöstö- ja toimintakustannukset jaetaan siten, että Tredu maksaa kustannuksista 50 % ja Oriveden kaupunki 50 %. Toimintavuosina 2023-2024 arvioidut henkilöstö- ja toimintakustannukset yrityskoordinoinnista ovat Oriveden kaupungille 7000 euroa vuodessa.
Yrityskoordinaattorina toimii vuoden 2023 alusta alkaen Sami Heikkilä. Samin tavoitteet ja toiminnan mittarit hyväksytään kumppanuusryhmässä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Merkitään elinvoimajohtajan esitys tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginhallitus 10.06.2024 § 126
Valmistelija Elinvoimajohtaja Tuija Aro
Tampereen Seudun ammattiopisto Tredu ja Oriveden kaupunki ovat vuonna 2019 tehneet Osaamisen kehittämisen kumppanuussopimuksen (TRE:6731/2029), johon liittyy sopimus yrityskoordinaattoripalvelusta. Sopimus kustannusten jaosta on tehty aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Tredu ehdottaa Oriveden kaupungille, että määräaikaisen, 31.12.2024 päättyvän sopimuskauden jälkeen sopimusta jatketaan muuten samansisältöisenä, mutta määräaikaisuudesta siirrytään toistaiseksi voimassa olevaan sopimukseen. Toistaiseksi voimassa olevan sopimus tuo tekemiseen jatkuvuutta ja säästää toistuvilta sopimusneuvotteluilta sekä niihin liittyvältä hallinnolliselta työltä.
Sopimuksen sisältö
Yrityskoordinaattoripalvelun toteuttamisesta vastaa Tredun ja kaupungin yhteinen yrityskoordinaattori. Yrityskoordinaattorin tehtäviä ohjaa kumppanuusryhmä. Yrityskoordinaattori toimii yhteistyössä Oriveden yritysten, elinvoimapalvelujen edustajien, yrittäjäjärjestöjen sekä Tredun kanssa. Koordinaattori on itsenäinen toimija, joka tarttuu aktiivisesti esiin tuleviin uusiin mahdollisuuksiin ja tekee innovatiivisia ehdotuksia kumppanuusryhmälle ja verkostolleen. Koordinaattori verkottaa toimijoita osaamisen kehittämisen palveluiden yhteiskehittämiseen.
Yrityskoordinaattorin tehtävänä on:
- tunnistaa alueen osaamisen kehittämisen palvelutarpeita ja etsiä asiakkaiden tarpeisiin sopivia yhteistyötahoja sekä organisoida toiminnan käynnistäminen,
- etsiä koulutusratkaisuja alueen työnantajille ja työnhakijoille sekä tehdä ehdotuksia palveluratkaisuista,
- luoda yhdessä verkoston kanssa erilaisia palvelupolkuja työllistymiseen koulutuksen kautta sekä toimia rekrytoinnin apuna alueen yrityksille,
- edistää uusien toimintakonseptien ja -mallien tuotteistamista alueella, ja
- varmistaa koulutuspalveluiden saavutettavuutta ja näkyvyyttä alueella.
Voimassa olevan sopimuskauden 2023-2024 alusta alkaen yrityskoordinaattorin työpanoksesta on kohdistettu Oriveden alueelle 0,2 henkilötyövuotta (keskimäärin 1 päivä/viikko). Henkilöstö- ja toimintakustannukset on jaettu siten, että Tredu maksaa vuosikustannuksista 50 % ja Oriveden kaupunki 50 %. Yrityskoordinaattoripalvelun henkilöstö- ja toimintakustannus Orivedelle vuodelle 2025 tulee olemaan 7 800 euroa/vuosi.
Jatkossa Tredu ilmoittaa kirjallisesti mahdollisista hinnanmuutoksista Oriveden kaupungille (yhteyshenkilölle ja kaupungin kirjaamoon) vuosittain viimeistään 30.9. mennessä. Hinnanmuutos astuu voimaan seuraavan vuoden alusta, eli 1.1. Tredun on esitettävä kaupungille asianmukainen ja perusteltu selvitys kustannusten kehityksestä ja hinnanmuutoksen syistä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy Tampereen seudun ammattiopisto Tredun ehdotuksen Tredun ja Oriveden kaupungin välisen yrityskoordinaattoripalvelujen kustannustenjakosopimuksen muuttamisesta toistaiseksi voimassaolevaksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |