RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
T
TTES:n paikallisen järjestelyerän ja kehittämisohjelmaerän kohdentaminen 1.6.2024
Henkilöstöjaosto 03.06.2024 § 22
266/01.02.01/2024
Valmistelija Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Aila Halsinaho
Kunta-alan paikalliset järjestelyerät sekä kehittämisohjelmaerä jaetaan 1.6.2024 alkaen. Paikallinen järjestelyerä muodostuu kahdesta osasta: järjestelyerän A-kohta on suuruudeltaan 0,40 % ja B-kohta 0,33 % (yhteensä 0,73 %) kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TTES) palkkasummasta.
Jos A-kohdan mukaisesta paikallisen erän (0,4 %) jakamisesta ei päästä yksimielisyyteen, jaosta päättää työnantaja.
Jos B-kohdan mukaisesta paikallisen erän (0,33 %) jakamisesta ei päästä yksimielisyyteen, puolet jaetaan paikallisena yleiskorotuksena (0,17 %) ja toisesta puolesta (0,16 %) päättää työnantaja.
Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta ja tuottavuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esihenkilöasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden. Paikallisen järjestelyerän kohdentamisessa työnantaja ottaa huomioon, että paikallisen järjestelyerän käyttö jakaantuu mahdollisimman tasapuolisesti liitteiden palkkasummat huomioiden eri palkkahinnoitteluliitteiden välillä. Palkkahinnoittelun ulkopuoliset muodostavat tässä tarkastelussa oman ryhmänsä.
Paikallista järjestelyerää käytetään tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin ja/tai henkilökohtaisiin lisiin tai vastaaviin korotuksiin.
Lisäksi 1.6.2024 tulee jaettavaksi kunta-alan palkkauksen kehittämisohjelman mukainen paikallinen erä, jonka suuruus on TTES:n sopimusalalla 1,00 %. Palkkauksen kehittämisohjelman lähtökohtana on kunta-alan palkkauksen ja palkkausjärjestelmien kehittäminen. Kehittämisohjelman tavoitteena on parantaa kunta- ja hyvinvointialan työpaikkojen kilpailukykyä, henkilöstön saatavuutta, työelämän laatua ja palvelutuotannon tuloksellisuutta. Tarkoituksena on uudistaa palkkausjärjestelmiä siten, että työssä tarvittavan osaamisen ja vastuun sekä yksilön palkitseminen hyvistä työsuorituksista toteutuvat nykyistä paremmin. Paikallista kehittämisohjelmaerää voi kohdentaa tehtäväkohtaiseen palkkaan ja/tai henkilökohtaiseen lisään.
Paikallisen työnantajan edustajat ja pääsopijajärjestöjen edustajat neuvottelevat paikallisten järjestelyerien ja kehittämisohjelmaerän kohdentamisesta. Neuvotteluissa on tarkoitus antaa henkilöstölle tosiasiallinen vaikutusmahdollisuus ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan yksimielisyyteen paikallisesta järjestelyerästä kuulemalla tasavertaisesti neuvotteluosapuolia.
Paikallisten järjestelyerien ja kehittämisohjelmaerän suuruus lasketaan TTES:n piiriin kuuluvien palkkasummasta mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta.
Oriveden kaupungilla TTES:n sopimusalaan kuuluu kaksi työntekijää. Heille maaliskuussa 2024 maksettu palkkasumma oli yhteensä 5.746 euroa ja heidän keskituntiansioidensa keskiarvo 15,81 euroa, josta
- paikallisen järjestelyerän A-kohdan osuus 0,40 % on 0,06 euroa
- paikallisen järjestelyerän B-kohdan osuus 0,33 % on 0,06 euroa
- paikallisen kehittämisohjelmaerän osuus 1,00 % on 0,16 euroa
Erien suuruus yhteensä on 0,28 euroa.
Paikallisen järjestelyerän ja kehittämisohjelmaerän kustannusvaikutus tulee olla paikallisen järjestelyerän A-kohdan osalta 0,40 %, B-kohdan osalta 0,33 % ja kehittämisohjelmaerän osalta 1,00 % sopimusalan tavanomaisen kuukauden palkkasummasta. Kustannusvaikutukseen sisältyvät ns. heijastusvaikutukset automaattisiin eli prosentuaalisiin palkanlisiin. Em. lisiä ovat mm. työkokemuslisä ja työaikakorvaukset, joiden laskenta perustuu varsinaiseen palkkaan. Ne korottuvat samassa suhteessa kuin tehtäväkohtainen palkka tai varsinainen palkka korottuu. Palkankorotusten heijastusvaikutukset prosentuaalisiin ja euromääräisiin lisiin huomioidaan kustannusvaikutuksen laskennassa.
Paikallisista eristä tarkistetut palkat, palkkiot ja lisät maksetaan ensimmäisen kerran viimeistään kahden kuukauden kuluessa sekä taannehtivat korotusmäärät viimeistään kolmen kuukauden kuluessa tarkistuksen voimaantulosta. Niissä suurissa työnantajissa, joissa laskentateknisistä syistä ei palkkioiden ja lisien osalta voida noudattaa edellä mainittuja ajankohtia, maksetaan asianomaiset ensimmäiset tarkistuserät viimeistään kolmen kuukauden kuluessa sekä taannehtivat korotusmäärät viimeistään neljän kuukauden kuluessa voimaantulosta.
Työaikakorvaukset maksetaan sopimusmuutosten mukaan korotetun varsinaisen palkan perusteella korotusajankohtaa seuraavan kalenteriviikon alusta lukien. Korotuksen vaikutus maksetaan kalenteriviikon alusta lukien, mikäli korotusajankohta on kalenteriviikon ensimmäinen päivä.
Työnantajan edustajien ja pääluottamusmiehen väliset neuvottelut erien kohdentamisesta järjestettiin 6.5. ja 20.5. Neuvottelut päättyivät yksimielisinä.
Liitteet:
Liite 1, Neuvottelupöytäkirja 6.5.2024 (ei julkinen)
Liite 2, Neuvottelupöytäkirja 20.5.2024 (ei julkinen)
Liite 3, Esitys TTES:n paikallisten erien kohdentamisesta (ei julkinen)
Toimivalta Hallintosääntö 24 §
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää kohdentaa paikalliset järjestelyerät ja kehittämisohjelmaerän liitteen 3 mukaisesti:
- tuntipalkkoihin 0,28 euroa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |