Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 182


 

Eron myöntäminen luottamustehtävistä

 

Kaupunginhallitus 02.09.2024 § 182  

375/00.00.01.03/2024  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

 

Aimo Kaikkonen (Kesk.) on toimittanut 19.8.2024 eroanomuksen kunnallisista luottamustehtävistä.

 

Kaikkonen on toiminut Oriveden pohjoisen äänestysalueen vaalilautakunnan jäsenenä sekä teknisen lautakunnan varajäsenenä. Lisäksi hän on toiminut jäsenenä Oriveden Kotikoivu Oy:n hallituksessa, jota voidaan tulkita tämän eropyynnön myös koskevan.

 

Tekninen lautakunta 1.8.2021 – 31.5.2025

(Kvalt 23.8.2021 § 57)

 

Varsinainen jäsen

Henkilökohtainen varajäsen

 

KESK pj. tutkimuskoordinaattori Annamari Aitolahti

KESK  kirvesmies, eläkkeellä Aimo Kaikkonen

 

Toimivalta kuntalaki 71 §

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto

1. myöntää Aimo Kaikkoselle eron paikkakunnalta muuton vuoksi Oriveden kaupungin luottamustehtävistä 1.10.2024 alkaen.

2. valitsee tekniseen lautakuntaan Annamari Aitolahden henkilökohtaiseksi varajäseneksi uuden henkilön.

3. valitsee Oriveden pohjoisen äänestyslaueen vaalilautakunnan jäseneksi uuden henkilön.

4. saattaa Aimo Kaikkosen eroanomuksen tiedoksi Oriveden Kotikoivu Oy:n hallitukselle, jonka jäsenenä Kaikkonen on toiminut.

Lisäksi kaupunginhallitus antaa Oriveden Kotikoivu Oy:n yhtiökokousedustajalle seuraavan omistajaohjauksen:

1. nimeää ylimääräisessä yhtiökokouksessa Aimo Kaikkosen tilalle valittavan uuden henkilön.

2. valitsee yhtiökokousedustajaksi kaupunginjohtajan tai hänen määräämänsä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -