RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 183
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eron myöntäminen luottamustoimesta
Kaupunginhallitus 02.09.2024 § 183
396/00.00.01.03/2024
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Jonna Ohra-aho (Vas.) on toimittanut 1.9.2024 eroanomuksen kunnallisesta luottamustehtävästä.
Ohra-aho on toiminut jäsenenä Oriveden Kotikoivu Oy:n hallituksessa.
Oriveden Kotikoivu Oy:n hallitus 1.6.2023 – 31.5.2025
(Khall 12.6.2023 § 141)
Varsinainen jäsen Varajäsen
pj. mika kuivanen Mira-Bella-Järviö
Ari Rautakorpi Heikki Lähteenmäki
Minna Juuti
Aimo Kaikkonen
Jonna-Ohra-aho
Kaupunginhallituksen kokouksessa varajäsen Reijo Kahelin esitti, että kaupunginhallitus ottaa tämän asian käsiteltäväkseen, vaikka sitä ei ollut esityslistalla.
Hallintosäännön 167 §:n mukaan toimielin voi esittelijän tai jäsenen ehdotuksesta ottaa enemmistöpäätökselä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
Toimivalta kuntalaki 71 §, hallintosääntö 167 §
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti:
1. yksimielisesti ottaa asian käsiteltäväkseen.
2. antaa Oriveden Kotikoivu Oy:n yhtiökokousedustajalle ylimääräiseen yhtiökokoukseen omistajaohjauksen, että Jonna Ohra-ahon tilalle Oriveden Kotikoivu Oy:n hallitukseen valitaan Eeva-Liisa Korkalainen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |