RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 176
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vastaus asukasvalintaa koskevaan kanteluun
Kaupunginhallitus 02.09.2024 § 176
370/10.04.02/2024
Valmistelija Elinvoimajohtaja Tuija Aro
Henkilö, jolle Oriveden Kotikoivu Oy ei ole myöntänyt asuntoa, on heinäkuun 2023 ja maaliskuun 2024 välisenä aikana tehnyt oikeus-kanslerille kanteluja Oriveden Kotikoivu Oy:n menettelystä asunto-hakemuksien käsittelyssä.
Apulaisoikeuskanslerin sijainen on 26.3.2024 siirtänyt Kotikoivu Oy:n asukasvalintaa koskevat kantelut OKV/1353/10/2023 ja OKV/2005/10/2023 Oriveden kaupungin käsiteltäväksi. Siirto perustuu 1.9.2023 voimaan tulleeseen lakiin aravarajoituslain muuttamisesta (515/2023). Aravarajoituslain 4 d §:n mukaan kunta valvoo asukkaiden valintaperus-teiden noudattamista.
Aravarajoituslain 21 §:n 2 momentin mukaan asukkaan valintaan tai hyväksyntään liittyvään päätökseen ei saa hakea oikaisua eikä hakea muutosta valittamalla hallintotuomioistuimeen. Aravavuokra-asuntoja koskevaan asukasvalintaan liittyvistä virheistä ja laiminlyönneistä saa kannella lain 4 d §:n mukaan valvonnasta vastaavalle viranomaiselle. Asukasvalinnoissa ensisijainen kanteluviranomainen on edellä mainitun 1.9.2023 voimaantulleen säännöksen perusteella kunta.
Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 4 §:n 5 momentin mukaan oikeuskansleri voi siirtää kantelun käsittelyn toimivaltaiselle viranomaiselle, jos se on perusteltua asian laadun johdosta. Viranomaisen on ilmoitettava oikeuskanslerille päätöksestään tai muista toimenpiteistään asiassa oikeuskanslerin asettamassa määräajassa. Tässä tapauksessa määräaika päättyy 27.9.2024.
Kanteluun liittyvä materiaali sisältää viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:1 momentin 23, 25 ja 32 kohtien mukaan salassapidet-täviä tietoja, joten niitä ei liitetä esityslistaan eikä pöytäkirjaan. Asiaa selvitetään kokouksessa.
Toimivalta Hallintosääntö 38 §
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan ratkaisun ja saattaa sen tiedoksi asianosaisille ja oikeuskanslerinvirastolle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |